Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 131


 

Elämänlaatulautakunnan ylitysanomus vuoden 2022 talousarvioon

 

ELLA 23.11.2022 § 122 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö:

Koronan jälkeinen siirtyminen ns. uuteen normaaliin ja arjen pariin ei täysin ole talousarviovuonna onnistunut. Etenkin alkuvuodesta kuntalaisten osallistuminen palveluiden pariin oli vielä arkaa.

Toimintatuottojen alitus johtuu pääasiassa uimahallin pääsymaksujen alittumisesta. Huomioitavaa on, että kesällä 2022 uimahalli oli suljettuna tavallista vuosihuoltoa pidempään mikä laski edelleen tuottojen toteumaa.  Tilojen käyttökorvaukset sekä kansalaisopiston kurssimaksut  arvioidaan jäävän myös talousarvion alle. Hankkeita on ahkerasti haettu ja hyvin myös saatu - toteuma tulee avustusten osalta ylittymään.

Toimintatuottojen pienentymisestä on pyritty kompensoimaan rajaamalla toimintamenoja, mutta toimilla ei täysin pystytä kattamaan tulojen alitusta.

Nettoylitys on noin 36 tEur.

Elämänlaatulautakunnan käyttötalousosa on valtuustoon nähden nettositova.

 

Oheisaineisto Käyttötalouden toteumavertailu 10-2022

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja

 

Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy elämänlaatulautakunnalle käyttötalouden ylityksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

KH 28.11.2022 § 452 

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Hyväksytään elämänlaatulautakunnan käyttötalouden nettoylitys 36 000 euroa siirrettäväksi valtuuston käsittelyyn. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

KV 12.12.2022 § 131  

816/02.02.00/2021  

 

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää  

 

Päätösehdotus hyväksyä elämänlaatulautakunnan käyttötalouden nettoylityksen 36 000 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______