Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 86


 

Terveydensuojelulain 27 §:n mukainen korjausmääräys, Kemin kaupunki - Uimahalli

 

YTERJOLJ 20.12.2022 § 86  

2787/11.02.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Johtava terveystarkastaja Tarja Pesonen, p. 040 568 1694

 

Kemin kaupungin uimahallilla on havaittu viime vuoden lopussa (15.12.2021), että naisten pesuhuoneessa olevat käymälöiden poistoilmanvaihtokanavat eivät toimi asianmukaisesti. Tarkastuksella havaittiin, että naisten em. käymälöiden poistoilmaventtiileistä tuli selkeästi lämmintä ilmaa käymälätiloihin. Tilanne todettiin olevan ennallaan 16.3.2022 tehdyllä tarkastuksella. Lisäksi oli nähtävissä mustaa kasvustoa/tummentumaa käymälän seinälaatoituksen yläosissa.

 

Tarkastuspöytäkirjassa Kemin kaupungin tilapalvelulta pyydettiin ilmanvaihtoon liittyviä asiakirjoja 31.5.2022 mennessä, mutta niitä ei saatu. Tämän vuoksi toiminnanharjoittajaa kuultiin ilmanvaihdon toimivuuden suhteen. Kemin kaupunki ei toimittanut vastinetta annettuun määräpäivään mennessä. Vastine saatiin muistutuksen jälkeen. Vastineessa todetaan, että Kemin kaupungin kiinteistönpito on selvittänyt ongelmaa ulkopuolisten ilmastointiyritysten avulla. Tutkimuksissa havaittiin, että vuodelta 1998 olevan ilmanvaihtokoneen teho on hiipunut suunnitteluarvosta 3,2 m3/s nykyiseen 1,4 m3/s eli puhaltimen teho ei riitä. Ongelma esitetään ratkaistavaksi uimahallin peruskorjauksen yhteydessä.

 

Kemin kaupunginhallitus on käsitellyt 6.6.2022 uimahallin peruskorjausta/uudisrakennushanketta ja tuolloin on myönnetty lupa purkuluvan hakemiseen. Kokousasiakirjan mukaan hankeaikataulussa rahoitus pyritään saamaan vuodelle 2025.

 

Uimahallin ilmanvaihto ei täytä sille asetettuja vaatimuksia, poistoilmaventtiileistä ei saa virrata ilmaa sisälle. Täten voidaan todeta, Kemin kaupungin uimahallilla olevan terveyshaittaa aiheuttava olosuhde.

 

Perustelut ja terveyshaitan arviointi:

Terveydensuojelulain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä ennalta ehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Terveydensuojelun yleisenä periaatteena on elinympäristöön vaikuttava toiminta on suunniteltava ja järjestettävä siten, että väestön ja yksilön terveyttä ylläpidetään ja edistetään. Lisäksi elinympäristöön vaikuttavan toiminnan harjoittajan on tunnistettava toimintansa terveyshaittaa aiheuttavat riskit ja seurattava niihin vaikuttavia tekijöitä (omavalvonta). Toimintaa on harjoitettava siten, että terveyshaittojen syntyminen mahdollisuuksien mukaan estyy.

 

Ilmanvaihdon ulkoilmavirran tulee olla rakennuksen käytön mukaisesti riittävä ja sisään johdettavan ulkoilmavirran laadun tulee olla riittävän puhdasta. Tällä tarkoitetaan sitä, että ilmanvaihdon on oltava tilojen käyttötarkoitukseen nähden riittävää. Rakennuksessa ilman on virrattava rakennuksessa sisäilmaltaan puhtaammista tiloista epäpuhtaampiin tiloihin. Ilmastoinnin tehtävänä on tuottaa tiloissa oleskeleville riittävä määrä raitista ilmaa ja poistaa tiloihin haihtuvia ja ihmisestä peräisin olevia epäpuhtauksia. Lisäksi sen tehtävä on estää kosteuden tiivistyminen rakenteisiin. Ilman kosteuden on oltava kuitenkin niin suuri, että uimareiden märältä iholta tapahtuva haihdunta ei aiheuta ihon jäähtymistä liiaksi. Ilmastointi on suunniteltava ja mitoitettava niin, että epäpuhtaudet saadaan riittävästi poistettua.

 

Asunnon ja muiden oleskelutilojen ilmanvaihdon pitää kaikissa olosuhteissa toimia alkuperäisissä suunnitelmissa esitetyllä tavalla. Jos suunnitelmia ei ole saatavilla, ilmanvaihdon arvioinnissa voidaan käyttää rakennusaikana voimassa olleiden rakentamismääräysten ohjearvoja.

 

Sen kenen vastuulla haitta on, tulee ryhtyä terveydensuojelulain 27 §:n tai 51 §:n mukaisiin toimenpiteisiin terveyshaitan selvittämiseksi ja tarvittaessa poistamiseksi tai rajoittamiseksi. Terveydensuojeluviranomainen voi terveydensuojelulain 27 §:n mukaisesti määrätä vastuullisen tahon korjaamaan terveyshaittaa aiheuttava olosuhde tai toisaalta määrätä tilalle käyttökielto tai sen käytön rajoittaminen. Määräysten antaminen tulee perustua terveydensuojeluviranomaisen tekemään tarkastukseen sekä riittäviin ja luotettaviin mittauksiin, näytteisiin, tutkimuksiin, selvityksiin tai havaintoihin. Terveyshaitan selvittämiseksi voidaan antaa myös määräys rakenteiden kuntotutkimuksen suorittamisesta. Edellä mainitun lisäksi terveydensuojeluviranomaisella on oikeus 45 §:n nojalla teettää tarvittavia tutkimuksia ja mittauksia. Ennen mahdollisen päätöksen tekemistä, on asianosaisia kuultava.

 

Sovelletut oikeusohjeet:

Terveydensuojelulaki (763/1994) §:t 1, 2, 26, 27, 44, 45, 46, 49a, 49d, 51 ja 56

Terveydensuojeluasetus (1280/1994) §:t 15, 16 ja 17

Sosiaali- ja terveysminiteriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista (545/2015) §:t 1, 2, 3, 4, 15, 20 ja 21

Hallintolaki (434/2003) §:t 31, 32, 33, 34, 36, 44, 45 ja 46

 

Liite Vastine ympäristöpalveluiden tarkastuskertomukseen

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa

 

Päätösehdotus Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto määrää Kemin kaupungin, korjaamaan Kemin uimahallin (Meripuistokatu 28) naisten pesuhuoneessa olevan käymälöiden poistoilmanvaihdosta huolehtivan ilmanvaihtokoneen 31.7.2023 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______