Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 177


Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2023-2024

 

Esiopetuspäivien vahvistaminen sekä Tornion peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2023-2024

 

SIVISTYS 14.12.2022 § 177  

2811/12.00.01.03/2022  

 

 

Valmistelija Sivitystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona 0505915142 ja varhaiskasvatuspäällikkö Riitta Keloneva 0407536231

 

                                          1.1.2015 tulleen lain mukaisesti lapsen on osallistuttava ennen oppivelvollisuuden alkamista vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

 

 Esiopetuspaikka määräytyy tulevan lähikoulun mukaan.

 

 Oppilas voi pyrkiä esioppilaaksi myös muuhun kuin hänelle osoitettuun lähikouluun. Perustellut anomukset  muuhun esikouluun tulee lähettää sivistystoimenjohtajalle.

 

 Perusopetuslain mukaisesti esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia 14.8.2023 - 24.5.2024  välisenä aikana ( neljä tuntia / pv) yhteensä 700 tuntia.

 

 Valmistelijan esitys:

   Esiopetuksen toiminta-ajat syksylle 2023 ja keväälle 2024 vahvistetaan seuraavasti;

 Syksy 14.8 -18.12 2023

 Kevät  8.1 -24.5.2024

 Syysloma 16.10 - 22.10.2023

 Joululoma 22.12.2023 - 7.1.2024

 Talviloma 4.3 - 8.3.2024

 Pääsiäisloma 29.3 - 1.4.2024

 Helatorstai 9 - 10. 5. 2024

 Varhaiskasvatusopettajien ja - hoitajien koulutuspäivät ovat 10.8 -  11.8.2023.

 

Peruskoulujen työ- ja loma-ajat määräytyvät 1.1.1999 voimaan tulleen perusopetuslain (628/98) ja sen nojalla annetun perusopetusasetuksen mukaan seuraavasti:

 

Peruskoulun lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää ja lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. (perusopetuslaki 23 §).

 

Lukuvuonna 2023-2024 koulutyötä tulee tehdä 188 arkipäivää.

 

Vuoden 1999 alusta voimaan tullessa lukiolaissa ja asetuksessa ei lukioiden työ- ja loma-ajoista säädetty. Niistä päättää koulutuksen järjestäjä.

 

Lukioasetuksen 3 §;n 1 momentin mukaan opetus tulee järjestää siten, että lukio pystytään suorittamaan kolmessa vuodessa. Lisäksi lukiolain (628/98) 5 § velvoittaa koulutuksen järjestäjiä yhteistyöhön alueella toimivien lukiokoulutuksen järjestäjien kanssa.

 

Tarkoituksenmukaista myös on, että lukio noudattaa samoja työaikoja peruskoulun kanssa, koska kouluilla on yhteisiä opettajia, perheissä on lapsia sekä peruskoulussa että lukiossa, kouluruokailujärjestelyt ovat yhteisiä sekä kuljetukset noudattavat peruskoulun työpäiviä.

 

Työ- ja loma-aikojen järjestämisessä syys- ja joululomien pituudet ja niiden alkamisajankohdat vaikuttavat lukuvuoden aloittamispäivään.

 

Rehtoreiden ja koulunjohtajien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päätettiin esittää työ - ja loma-ajoiksi liitteenä olevaa vaihtoehtoja

 

Valmistelijan esitys:

 

Syyslukukausi 8.8 - 21.12.2023

Kevätlukukausi 8.1 - 1.6.2024

Syysloma 16.10 - 20.10.2023

Joululoma 22.12.2023 - 7.1.2024

Talviloma 4.3 - 8.3.2024

Pääsiäisloma 29.3 - 1.4.2024

Helatorstai 9.5- 10.5.2024

 

Oheisaineisto Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2023-2024

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta.
1. vahvistaa esiopetuksen toiminta -ajat varhaiskasvatuspäällikön esityksen mukaisena
2. hyväksyä peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat liitteen mukaisena

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______