Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 459


Kaupunginvaltuuston kokouksen 12.12.2022 täytäntöönpanot

 

 

KH 20.12.2022 § 459 

   

  

 

  Kaupunginvaltuusto on toimittanut otsikossa mainitun pöytäkirjan
  tie­dok­si ja huomioonotettavaksi aiheutuvia toimenpiteitä varten.
 

     Päätösehdotus Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska
val­tuus­ton 12.12.2022 tekemät päätökset eivät ole syntyneet laista
poik­kea­vas­sa järjestyksessä tai menneet kaupunginvaltuuston toi­mi­val­taa ulommaksi tai muutoin olleet lain tai asetuksen vas­tai­sia, ne ovat täytäntöönpanokelpoisia ja voidaan panna täytäntöön kun­ta­lain 143
pykälän nojalla ennen kuin ne ovat saavuttaneet lain­voi­man:

126 § Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Hyväksyttiin.
127 § Asialistan hyväksyminen. Hyväksyttiin.
128 § Pöytäkirjan tarkastus. Tarkastus 14.12. sähköisesti
129 § Hyvinvointipalvelujen ylitysanomus vuodelle 2022. Päätös kunnallisvalituksella hyvinvointipalvelut, talouspalvelut spostilla 14.12.
130 § Sivistyslautakunnan ylitysanomus vuoden 2022 talousarvioon. Päätös kunnallisvalituksella sivistystoimi, talouspalvelut spostilla 14.12.
131 § Elämänlaatulautakunnan ylitysanomus vuoden 2022 talousarvioon. Päätös kunnallisvalituksella sivistystoimi, talouspalvelut spostilla 14.12.
132 § Tarkastuslautakunnan sidonnaisuusrekisteri (tilanne 15.11.2022).

 Päätös tarkastuslautakunta spostilla 14.12., sidonnaisuusrekisteri päivitetään tornio.fi-verkkosivuille
133 § Merkkipäivien, eläkkeelle siirtymisten ja palveluvuosien huomioiminen.

 Päätös henkilöstöpalvelut, tiedoksi Seija Kuure spostilla 14.12.
134 § Valtuustoaloite hankintatoimen tukiryhmän perustamiseksi. Päätös tiedoksi aloitteen tekijät: Erkki Hurtig, Kaisa Juuso ja Vilho Tikkanen, hankintapalvelut spostilla 14.12.

 135 § Valtuustoaloite hankintailmoitusten julkaisemisesta kaupungin kotisivuilla. Päätös tiedoksi aloitteen tekijä Jari Sainmaa, hankintapalvelut spostilla 14.12.             

 136 § Valtuustoaloite keskitetystä menettelystä vaalijulisteiden esille laitossa.

 Päätös tiedoksi aloitteen tekijä Sirkku Hanhikoski, kaupunginlakimies spostilla 14.12.

 137 § Hallintosäännön päivittäminen. Päätös kunnallisvalituksella toimialoille spostilla 15.12. Päivitään HS verkkosivuille.             

 138 § Talousarvion virka- ja toimipaketti 2023. Päätös kunnallisvalituksella henkilöstöpäällikkö, toimialoille spostilla 14.12.             

 139 § Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2024-2025. Päätös kunnallisvalituksella väylävirasto / Terhi Honkarinta, talousjohtaja, toimialoille spostilla 14.12.

 140 § Valtuustoaloitteet. Ei toimenpiteitä

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


_______