Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 14


 

Lyhytaikaisten lainojen antolainausehdot

 

KH 23.01.2023 § 14  

2935/02.06.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Talousarvion 2023 rahoitusosassa on vahvistettu antolainasaamisten lisäystä 480 000 euroa sisältäen lyhytaikaisen konserniyhtiölainoituksen 400 000 euroa ja kyläyhdistysten kehittämislainoituksen 80 000 euroa.

 

Vuonna 2022 talousarviomääräraha oli 500 000 euroa ja vuoden 2022 loppuun mennessä lyhytaikaista antolainasaatavaa on jäljellä yhteensä 240 227,39 euroa, josta konserniyhtiölainoitus 140 000 euroa, kyläyhdistysten kehittämislainoitus 96 340,00 euroa ja sosiaalinen luototus 3887,39 euroa. Sosiaalinen luototus siirtyi 1.1.2023  kaupungilta Lapin hyvinvointialueelle.

 

Hallintosäännön 15 §:n mukaan kaupunginjohtajalla on oikeus myöntää lyhytaikaista maksimissaan vuoden kestoista konserniyhteisölainaa valtuuston hyväksymän talousarvion rahoitusosaan sisältyvän määrärahan puitteissa.

 

Kyläyhdistysten kehittämislainoituksesta päättää kaupunginhallitus.

 

Esitän kaupunginhallitukselle, että

 

  1. Todetaan, että kaupunginjohtajalla on oikeus hallintosäännön 15 §:n mukaan  myöntää lyhytaikaista maksimissaan vuoden kestoista konserniyhteisölainaa valtuuston hyväksymään 400 000 euroon asti.
  2. Kaupunginhallitus päättää kyläyhdistysten kehittämislainoituksesta 80 000 euroon asti myöhemmin tehtävällä erillispäätöksellä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Hyväksytään talousjohtajan esitys.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______