Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 7


 

Kaupunginhallituksen kokoukset, pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2023

 

KH 23.01.2023 § 7  

2896/00.01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Halllintopäällikkö Outi Kääriäinen, 040 667 9760

 

Kuntalain 14 § mukaan valtuusto päättää kaupungin hallintosäännöstä, jossa annetaan tarpeelliset määräykset kokousmenettelystä.

 

Kaupunginvaltuuston 12.12.2022 hyväksymässä 1.1.2023 voimaan tulleen hallintosäännön 123 § määrätään kokousajasta ja -paikasta seuraavaa:

 

"Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämi-

sestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.."

 

Hallintosäännön 143 § määrätään pöytäkirjan laatimisesta ja tarkastamisesta seuraavaa: "Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä".

 

Hallintosäännön 143 § :ssä määrätään lisäksi toimielimen pöytäkirjan merkinnöistä, pöytäkirjaan liitettävistä oikaisuvaatimusohjeista ja valitusosoituksesta ja § 144 päätösten tiedoksi saattamisesta kaupungin jäsenille kuntalain 140 § mukaisesti. Hallintosäännön 7 § mukaan kaupunginhallituksen kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii kaupunginhallituksen nimeämä viranhaltija.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Päätetään kaupunginhallituksen kokouksista, pöytäkirjojen tarkastamisesta ja nähtävänä pitämisestä vuonna 2023 seuraavaa: 

1) kaupunginhallituksen kokoukset pidetään pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina klo 15:00 alkaen ja ylimääräisiä kokouksia pidetään tarpeen mukaan. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kaupungintalon valtuustosalissa tai puheenjohtajan harkinnan mukaisesti vaihtoehtoisesti hallintosäännön § 121 sähköisinä kokouksina 

2) kokouskutsu lähetetään viimeistään kolme (3) päivää ennen kokousta 

3) varsinaisen jäsenen ollessa estynyt osallistumaan kokoukseen, varsinaisen jäsenen on kutsuttava varajäsenensä tilalle ja ilmoitettava asiasta kaupunginhallituksen sihteerille 

4) pöytäkirjan tarkastavat kaupunginhallituksen kaksi kullakin kerralla valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa

5) pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti sähköisesti kokousta seuraavan viikon maanantaihin mennessä ellei erikseen toisin sovita 

6) pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa tarkastuspäivän jälkeisenä seuraavana arkipäivänä 

7) nimetään pöytäkirjanpitäjäksi hallintopäällikkö.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1-7.

 

 _______