Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 6


 

Sivistyslautakunnan kokousmenettelyt 2023, pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen sekä asioiden esittely

 

SIVISTYS 19.01.2023 § 6  

2896/00.01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija                         Sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona 0505915142

 

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto hyväksyy hallintosäännön, jossa annetaan tarpeelliset määräykset mm. kokousmenettelystä. Kaupunginvaltuuston 12.12.2022 hyväksymässä hallintosäännön 123 §:ssä todetaan kokousajasta ja paikasta seuraavaa.

 

"Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen".

 

Hallintosäännön 143 §:ssä on määräykset pöytäkirjan laatimisesta ja tarkastamisesta.

 

"Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta".

 

Hallintosäännön 143 §:ssä on vielä määräyksiä toimielimen pöytäkirjan merkinnöistä, pöytäkirjaan liitettävistä oikaisuvaatimusohjeista ja valitusosoituksista. Hallintosäännön 144 §:ssä annetaan määräykset pöytäkirjan nähtävänä pitämisestä.

 

"Kaupunginhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kun kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään".

 

Jokaisen toimielimen tulee päättää kokousten ajasta ja paikasta hallintosäännön 123 §:n sekä pöytäkirjan tarkastamisesta ja nähtävänä pitämisestä hallintosäännön 143-144 §:n mukaisesti.

 

Hallintosäännön 135 §:n mukaan esittelijästä määrätään toimielimen päätöksellä. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä.

 

 

128 § varajäsenen kutsuminen: Mikäli toimielimen jäsen ei pääse kokoukseen, hänen on kutsuttava varajäsen sijaansa. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä, että

1.sivistyslautakunnan kokoukset pidetään vuonna 2023 pääsääntöisesti torstaisin alkaen kello 17.00 kolmen viikon välein kesäkuukausia lukuun ottamatta.
2. lautakunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii kouluviraston toimistosihteeri ja hänen estyneenä ollessaan hänen sijaisekseen määrätty.
3. pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan sähköisesti.  
4. pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa tarkastuspäivän jälkeisenä seuraavana arkipäivänä.
5. sovitaan käytännöstä, että varajäsenen kutsuu varsinaisen jäsen ollessaan estynyt saapumasta kokoukseen.
6. toimialajohtaja (sivistystoimenjohtaja) toimii esittelijänä, mutta tarvittaessa, mikäli päätettävän asian luonne ja tärkeys niin vaatii, kokoukseen pyydetään mukaan myös yksikön vetäjä.
7. toimialajohtajan ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisekseen määrätty.

 

Päätös Hyväksyttiin sivistyslautakunnan kokousmenettelyt 2023.

 

 _______