Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.02.2023/Pykälä 13


Tiedotettavat asiat

 

 

SIVISTYS 09.02.2023 § 13 

 

 

   

1478/2022  Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2022 (VN/34157/2021-OKM-24)

 

2771/2022 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 29 §:n mukaisesta esi- ja perusopetuksen yksikköhinnasta vuonna 2023 (VN/35263/2022-OKM-1), päätös perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnanyksikköhinnasta ja ohjaustuntien laskennallisesta määrästä vuonna 2023 (VN-32743/2002-OKM-1) sekä päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2023

 

2972/2023 Peruskoulun englannin- ja ruotsin kielen lehtorin irtisanoutuminen virasta (nro 331) 1.8.2023 alkaen

 

2992/2023 Erityisluokanopettajan irtisanoutuminen virasta (nro 417) 1.8.2023 alkaen

 

3025/2023 Luokanopettajan irtisanoutuminen virasta (nro 101) 1.2.2023 alkaen

 

 Varhaiskasvatuksen laadun arviointikysely huoltajille (Oheisaineistona)

 

3036/2022 Matemaattisten aineiden lehtorin irtisanoutuminen virasta (nro 282) 1.2.2023 alkaen

 

Päätösehdotus              Merkitään tiedoksi.

 

Päätös                           Merkittiin tiedoksi.


_______