Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 71


 

Kaupunginhallituksen esitys vuoden 2022 tilinpäätöksen tuloksen käsittelystä

 

KH 20.03.2023 § 71  

2815/02.06.01.03/2022  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Kuntalain 115 §:n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Tilikauden tuloksella tarkoitetaan kunnan tuloslaskelman tulosta ennen varauksia ja rahastosiirtoja. Kunnanhallituksen esitys tuloksen käsittelystä voi kuntaliiton suosituksen ja kirjanpitolain mukaan tarkoittaa vapaaehtoisen varauksen, poistoeron tai rahaston lisäystä tai vähennystä. Varaus- ja rahastosiirtoja ei voida tehdä alijäämäisestä tilikauden tuloksesta.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa taloudentasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä taloudentasapainottamiseksi.

 

Tilinpäätöksen valmistelutilanteessa 20.3.2023 Tornion kaupungin vuoden 2022 tilikauden toiminnallinen tulos osoittaa 166 288,97 euron ylijäämää. Taseen omassa pääomassa on edellisiltä tilikausilta vuodelta 2021 vahvistetussa tilinpäätöksessä

 

Tilinpäätöksen 2022 tuloksen käsittelyksi esitetään seuraavaa:

 

  1. Siirretään tilikauden 2022 ylijäämä 166 288,97 euroa taseen omaan pääomaan yli- /alijäämätilille.

 

Talouden tasapainottamisen osalta taseeseen jäävä 13 881 077,29 euron kertynyt ylijäämä toimii puskurina, mikäli taloudessa tapahtuu nopeita talousarviossa ennakoimattomia muutoksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1. Hyväksyä esityksen tilikauden tuloksen käsittelystä ja päätetään sisällyttää se kaupunginhallituksen esityksenä vuoden 2022 toimintakertomukseen.

2. Lisäksi kaupunginhallitus oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään tarvittaessa teknisluontoisia korjauksia ja tarkistuksia toimintakertomukseen.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1 ja 2.

 

 _______