Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 106


 

Kaavoitussopimus koskien Röyttän merituulivoimapuiston osayleiskaavamuutosta

 

KH 03.04.2023 § 106  

2789/10.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Janne Vierelä, 050 4366 336:

 

 Tornion kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.12.2022 § 470 hyväksynyt Röyttän merituulivoimapuiston osayleiskaavamuutoksen käynnistämisen sekä kaavanlaatijaksi Ramboll Finland Oy:n Rajakiiri Oy:n hakemuksesta.

 

Yhtiö suunnittelee enintään 12 tuulivoimalan rakentamista Röyttän edustan merialueelle. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on vähintään 250 metriä. Alueella on voimassa 9.6.2014 § 43 kaupunginvaltuuston hyväksymä osayleiskaava, joka mahdollistaa 14 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus ei saa ylittää 200 metriä. Osayleiskaavamuutoksen yhteydessä tuulivoimaloiden määrä vähenisi kahdella kappaleella voimassa olevan osayleiskaavan ratkaisusta, mutta koko ja teho kasvaisivat.

 

Suunnittelualue on pääosin Pirkkiön jakokunnan vesialuetta. Suunnittelualueen länsiosan omistaa Tornion kaupunki. Pirkkiön jakokunnan vesijättö sijaitsee Kuusiluodon pohjoisosassa. Outokumpu Stainless Oy omistaa Kuusiluodon saaren eteläosan. Aluerajaukset tarkentuvat suunnittelun edetessä. Suunnittelualueen alustava pinta-ala on noin 18 km2.

 

Kaupunginhallituksen 20.12.2022 § 470 tehdyn kaavoituksen käynnistämispäätöksen mukaan hankkeesta tulee tehdä yhtiön kanssa kaavoitussopimus. Kaavoitussopimuksella sovitaan kaavoituksen kustannuksista ja kaavan toteuttamisesta. Asiasta on laadittu sopimusluonnos aiempien tuulivoimapuistojen kaavahankkeiden pohjalta.

 

 Sopimuksessa sovitaan että alueelle pyritään laatimaan tuulivoimarakentamista ohjaava osayleiskaavan muutos. Sopimuksella ei voida sitovasti sopia kaavan sisällöstä eikä sopimuksella voida syrjäyttää lain mukaista kaavoitusmenettelyä.

 

 Rajakiiri Oy maksaa hankkeen kaavoituskustannukset kuulutus- ym. kuluineen ja yhtiö vastaa kaikkien kaavan laatimiseen tarvittavien erillisselvitysten kustannuksista. Tornion kaupunki perii Rajakiiri Oy:ltä kaavoituksesta aiheutuvat välittömät kulut kuten tiedotuskulut. Konsultin kaavoituskulut maksaa yhtiö kokonaisuudessaan. Tornion kaupunki vastaa omista hallinnollisista kustannuksistaan. Lisäksi sopimuksessa sovitaan kaavan toteuttamisen kustannuksista, joista vastaa sopimuksen mukaan Rajakiiri Oy.

 

 Mikäli käynnistettävä osayleiskaava ei saa lainvoimaa tai tulee voimaan sisällöltään olennaisesti toisenlaisena, sopijapuolet neuvottelevat sopimuksen jatkamisesta tai päättämisestä.

 

 Sopimuksen rauetessa osapuolilla ei ole oikeutta mihinkään vaatimuksiin sopimuksen nojalla ja osapuolet eivät ole velvollisia mihinkään korvauksiin sopimuksen raukeamisen johdosta. Rajakiiri Oy maksaa kuitenkin kaupungille kaavoituksesta aiheutuneet sopimuksen mukaiset mahdollisesti syntyneet välittömät kulut kuten tiedotuskulut.

 

Sopimusehdot kaikkinensa ilmenevät liitteenä olevasta sopimusluonnoksesta.

 

Liite Sopimusluonnos

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä Rajakiiri Oy:n kanssa liitteen mukaisen sopimuksen Röyttän merituulivoimapuiston osayleiskaavamuutoksen käynnistämiseksi.

Oikeutetaan kaupunginjohtaja tarvittaessa tekemään esitettyyn sopimukseen vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkistuksia ennen allekirjoittamista.

 

Päätös Todettiin esteelliseksi asian käsittelyyn kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markku Ponkala (Kuntalaki 18§, hallintolaki 28§ osakaskunnan jakokunnan puheenjohtaja).

Hyväksyttiin kaupunginjohtajan päätösesitys.

 

 _______