Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 225


 

Tornion kaupungin matkustusohje

 

HENKJ 21.06.2023 § 47 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Kivelä Salla

 

Matkustusohjetta sovelletaan kotimaassa ja ulkomailla tehtyihin viranhaltijoiden virkamatkoihin, työntekijöiden työmatkoihin sekä luottamushenkilöiden matkoihin.

 

Matkustusohjeen tarkoitus on yhtenäistää ja selkeyttää Tornion kaupungin henkilöstön matkustuskäytäntöä ja varmistaa matkustamisen kustannus- tehokkuus. Matkakustannusten korvaukseen oikeuttava virkamatka on esihenkilön määräykseen perustuva matka, joka ei kuulu tavanomaiseen virkatoimintaan/tavanomaisiin työtehtäviin. Virkamatkana ei pidetä henkilön asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa.

 

Hallintopalveluissa on päivitetty Tornion kaupungin matkustusohjetta. Päivitetyt kohdat on merkitty luonnokseen sinisellä tekstillä. Keskeiset muutokset ovat seuraavat:

- ulkomaanmatkojen päätöksentaso muutettu hallintosäännön mukaiseksi

- matkanhallintaohjelma vaihtunut CWT:ksi, Hanselin kilpailuttama

- matkakustannusten korvauksen linkki päivitetty

- majoitukseen käytetään Hanselin kilpailuttamia sopimushintaisia hotelleja

- autonvuokrausmahdollisuus lisätty, Hanselin kilpailuttama

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Kivelä Salla

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto esittää kaupunginhallitukselle liitteen mukaisen matkustusohjeen hyväksymistä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

KH 23.08.2023 § 225  

3626/00.01.01.02/2023  

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Hyväksytään päivitetty matkustusohje.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______