Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 263


Kaupunginvaltuuston kokouksen 25.9.2023 täytäntöönpanot

 

 

KH 02.10.2023 § 263 

   

  Kaupunginvaltuusto on toimittanut otsikossa mainitun pöytäkirjan
  tie­dok­si ja huomioonotettavaksi aiheutuvia toimenpiteitä varten.
 

     Päätösehdotus Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska
val­tuus­ton 25.9.2023 tekemät päätökset eivät ole syntyneet laista
poik­kea­vas­sa järjestyksessä tai menneet kaupunginvaltuuston toi­mi­val­taa ulommaksi tai muutoin olleet lain tai asetuksen vas­tai­sia, ne ovat täytäntöönpanokelpoisia ja voidaan panna täytäntöön kun­ta­lain 143
pykälän nojalla ennen kuin ne ovat saavuttaneet lain­voi­man:

§ 92 Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Hyväksyttiin.

 § 93 Asialistan hyväksyminen. Hyväksyttiin.

 § 94 Pöytäkirjan tarkastus. Sähköinen tarkastus

 § 95 Lapin liiton perussopimuksen päivittäminen. Päätös info@lapinliitto.fi spostilla 26.9.

 § 96 Pihlajasaaren (25.) kaupunginosan tonttien hinnoittelu ja tonttien luovuttaminen rakennettavaksi Mäkivuotinkujalta. Päätös kaupunginarkkitehti, maankäyttöinsinööri, paikkatietosihteeri spostilla 26.9.

 § 97 Luottamushenkilön eronpyyntö. Päätös Jouni Myllyneva, Antti Kujansuu, sivistyslautakunta, kanslia spostilla 26.9.

 § 98 Valtuustoaloite Tornion käsityötoiminnan kehittämiseksi. Päätös tiedoksi Pertti Pirttimaa, sivistystoimenjohtaja spostilla 26.9.

 § 99 Valtuustoaloite naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämisestä kunnallisessa päätöksenteossa. Päätös tiedoksi Henna Knuutille, kaupunginlakimies spostilla 26.9.

 § 100 Valtuustoaloite tuulivoiman haltuunotosta Torniossa. Päätös tiedoksi Kaisa Juuso, Vilho Tikkanen, Erkki Hurtig, Ismo Urpilainen, Jyrki Risto, Pertti Pirttimaa, tekninen johtaja, kaupunginarkkitehti spostilla 26.9.

 § 101 Valtuustoaloite esiselvityksen tekemiseksi tuulivoima-alueiden sijoittelusta Tornion eteläpuoliselle merialueelle. Päätös tiedoksi Perussuomalaisten valtuustoryhmä (Sainmaa), Erkki Hurtig, tekninen johtaja, kaupunginarkkitehti spostilla 26.9.

 § 102 Valtuustoaloitteet. Kirjattiin valtuustoaloite koskien kuljetusoppilaiden tasa-arvoisen kohtelun turvaamista

 § 103 Valtuustoaloite koskien kuljetusoppilaiden tasa-arvoisen kohtelun turvaamista. Siirretty sivistystoimenjohtajan valmisteltavaksi 26.9.
 

Päätös                          Hyväksyttiin.
 

                                     _______