Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 265


 

Interreg Aurora hakemus koskikalastusperinteen suojelemiseksi

 

KH 02.10.2023 § 265  

3193/11.05.02/2023  

 

 

Valmistelija  Hanna-Leena Ainonen, rajayhteistyön kehittäjä, 040 502 1103

Interreg Aurora -rahoitus on EU-rahoitusta ja on tarkoitettu Suomen, Ruotsin ja Norjan välisiin yhteistyöhankkeisiin. Uusi ohjelmahaku eri hankkeille on 2021-2027. Rahoituksella katetaan palkkakustannuksia ja niiden lisäksi 40 % välillisiä kustannuksia (flat rate).
 

Kesäkuussa 2023 Ruotsi nimesi Tornionlaakson koskikalastuksen ehdokkaakseen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, sillä ehdolla, että Suomi alkaa kumppanihakijaksi. Suomen Museoviraston asiantuntijaryhmä on puoltanut hakemusta ja valmistelee esityksen opetus- ja kulttuuriministeriölle. Päätös saataneen ministeriöltä lokakuun lopulla. Unesco-haku tulee valmistella vuosina 2024-2025 yhdessä Ruotsin ISOF:n ja Suomen museoviraston kanssa ja Interreg Aurora -hanke kulkee valmistelun kanssa rinnakkain Se rahoittaa Unesco-hakemukseen tarvittavia toimia, kuten markkinointi- ja näyttelymateriaalia. Interreg Aurora -hakemus on valmisteltu yhdessä Tornion ja Haaparannan, perinteenharjoittajien, Novia Ammattikorkeakoulun (Pietarsaari) sekä Tornionlaakson ja Norrbottenin museon kanssa. Interreg Auroran hakuaika päättyy 10.10.2023. Haaparannan kunta on hyväksynyt kunnanhallituksessa oman osuutensa hankkeesta 25.9.2023.

Hankkeen kesto: 1.1.2024-31.12.2026

Työpaketit: 1) Koskikalastuksen suojelusuunnitelma 2030 2)Perinteen tunnetuksi tekeminen 3) Uusien lippoajien innostaminen ja opettaminen 4) Koskikenttien rakennusten suojelu ja korjaussuunnitelmat sekä opasteet

Hankkeen työpaketeissa on mukana mm. virtuaalinen lippoussovellus, liikkuva näyttelymateriaali, uudet verkkosivut (suomi, ruotsi, englanti), videotuotanto, erilaiset tapahtumat ja rakennusten korjaussuunnitelma.

Koko hankkeen rahoitus, 3 vuotta: 

Hankeosapuolet

Palkat

Välilliset kustannukset 40 %

Yhteensä

Tornio ja Haaparanta

468 000

187 200

655 200

Novia AMK

58 000

23 200

81 200

Norrbottenin museo

51 840

20 736

72 576

Kalastuskunnat
(yksit.)

 

 

12 000

Yhteensä

577 840

231 136

Kokonaiskustannus: 820 976 euroa

EU korvaa koko summasta 65 %

533 634 euroa

Jää

287 341 e

Lapin liitto ja Region Norrbotten korvaavat 70 %

201 139 e

Omarahoitus yhteensä

86 202 e

Tornion omarahoitus yhteensä, 36 kk


34 400 e
 

 

Tornio sitoutuu hankkeeseen ja hankkeen hallinnointiin sivistys- ja kulttuuritoimessa ja Tornionlaakson museossa. Tornion omarahoitusosuus 3-vuotisessa hankkeessa on yhteensä 34 400 euroa.

Oheisaineisto      Budjetti 
       Hakemusluonnos

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Päätetään:

1) hakea  EU :n Interreg Aurora -rahoitusta tukemaan koskikalastusperinteen hakua Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

2) hyväksyä Tornion kaupungin omarahoitusosuus hankkeen kokonaiskustannuksista, jakautuen kolmelle vuodelle, yhteensä 34 400 euroa

3) sisällyttää hanke osaksi sivistyspalvelujen talousarviota vuosille 2024-2026.

 

Päätös Asian esittelivät kaupunginhallitukselle rajayhteistyön kehittäjä Hanna-Leena Ainonen, Tornionlaakson museonjohtaja Titta Kallio-Seppä sekä sivistystoimenjohtaja Tarja Konola-Jokinen.

Hyväksyttiin kohdat 1-3.

 

 _______