Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 305


 

TE-2024 valmistelutoimielimen (jatkossa Meri-Lapin työllisyyslautakunta) jäsenten nimeäminen

 

KH 06.11.2023 § 305  

3823/00.00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Työllisyyspäällikkö Samuel Juntunen sekä talous- ja hallintopäällikkö Helena Bomström

 

Tornion kaupunginvaltuusto hyväksyi 26.10.2023 § 109 Meri-Lapin työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen, jossa sovitaan yhteisen toimielimen perustamisesta laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023) tarkoitettujen julkisten työvoimapalveluiden järjestämisestä lain 12 § ja 13 § tarkoittamilla tavoilla.

 

Lisäksi sopijakunnat sopivat perustavansa valmistelutoimielimen valmistelun tueksi. Valmistelutoimielin valmistelee yhteistoimintasopimuksessa määriteltyjä lautakunnan tehtäviä. Toimielimen kokoonpanossa noudatetaan sopimuksessa esitettyä lautakunnan jäsenten nimeämisperiaatetta. Valmistelutoimielimen jäseneksi valitut henkilöt jatkavat perustettavassa työllisyyslautakunnassa. Meri-Lapin työllisyysaluelautakunta perustetaan hallintosääntömuutoksella sen jälkeen, kun valtioneuvosto on vahvistanut työllisyysalueen.


Toimielimen perustamisesta sovittiin seuraavaa: Sopijakunnat (Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola Tornio ja Ylitornio) muodostavat yhteisen Meri-Lapin työllisyysalueen. Kunnat perustavat tehtävää varten yhteisen toimielimen joka nimetään Meri-Lapin työllisyyslautakunnaksi. Lautakunta vastaa laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä määriteltävistä työvoimaviranomaisen tehtävistä. Lautakunnan toimikausi on valtuustokausi.

 

Päätäntävaltaa lautakunnassa käyttää sopijakuntien valitsemat ja vastuukunnan kaupunginvaltuuston nimeämät jäsenet. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Jäsenmäärä määräytyy kuntien työvoimamäärän suhteessa seuraavasti: 

 

-         Kunnan työvoimamäärä 6000 tai yli = 3 jäsentä (sopimushetkellä Kemi ja Tornio)

-         Kunnan työvoimamäärä 3000- 5999 = 2 jäsentä (sopimushetkellä Keminmaa)

-         Työvoimamäärä alle 3000 = 1 jäsen (sopimushetkellä Simo, Tervola, Ylitornio)

 

Lautakunnan puheenjohtajana toimii Kemin edustaja. Lautakunnan varapuheenjohtajuus on muilla kunnilla Kemiä ja Torniota lukuun ottamatta. Varapuheenjohtajuus on kuntien mukaan aakkosjärjestyksessä kahden vuoden välein kiertävä.

 

Lautakunnan päätöksiin ei ole vastuukunnalla tai muilla sopijakunnalla otto-oikeutta.

 

Lautakunnan tehtävät on määritelty yhteistoimintasopimuksen luvussa 5.

 

Lautakunnan kokoonpanoa muodostettaessa tulee huomioida tasa-arvolain (Tasa-arvolaki 8.8.1986/609) säännösten noudattaminen. Lähtökohtana tulee olla, että kukin kunta ehdottaa sekä naista että miestä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1) valitsee valmistelutoimielimeen kolme (3) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet TE-2024 uudistuksen valmistelua varten

2) toteaa, että sopimuksen mukaisesti valitut jäsenet ja varajäsenet jatkavat perustettavassa Meri-Lapin työllisyyslautakunnassa kuluvan 2021-2025 valtuustokauden loppuun saakka.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1 ja 2.

 

 _______