Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.11.2023/Pykälä 102


Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024-2025

 

Esiopetuspäivien vahvistaminen sekä Tornion peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024 -2025

 

SIVISTYS 30.11.2023 § 102  

4017/12.00.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona 0505915142 ja varhaiskasvatuspäällikkö Riitta Keloneva 040753 6231

 

                                           1.1.2015 voimaan tulleen lain mukaisesti lapsen on osallistuttava ennen

 oppivelvollisuuden alkamista vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun

 esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

 

 Esiopetuspaikka määräytyy tulevan lähikoulun mukaan.

 Oppilas voi pyrkiä esioppilaaksi myös muuhun kuin hänelle osoitettuun

 lähikouluun. Perustellut anomukset tulee lähettää sivistystoimenjohtajalle.

 

 Perusopetuslain mukaisesti esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia

 19.8.2024 - 28.5.2025 välisenä aikana (neljä tuntia/pv).

  

 Valmistelijan esitys:

      Esiopetuksen toiminta-ajat syksylle 2024 ja keväälle 2025 vahvistetaan

 seuraavasti:

 

 Syksy 19.8. - 18.12.2024

 Kevät 7.1. - 28.5.2025

 Syysloma 14.10. - 18.10.2024

 Joululoma 21.12.2024 - 6.1.2025

 Talviloma 3.3. - 7.3.2024

 Pääsiäisloma 18.4. - 21.4.2025

                                           Vapun jälkeinen perjantai vapaa 2.5.2025

 

 Varhaiskasvatusopettajien ja -hoitajien koulutuspäivät 15.8. -16.8.2024.

 

 Peruskoulujen työ- ja loma-ajat määräytyvät 1.1.1999 tulleen

 perusopetuslain (628/98) ja sen nojalla annetun perusopetusasetuksen

 mukaan seuraavasti:

 Peruskoulun lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä

 heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää ja lukuvuoden työpäivistä

 vähennetään muuksi arkipäiviksi kuin lauantaiksi sattuvat itsenäisyyspäivä,

 loppiainen ja vapunpäivä. (perusopetuslaki 23 §)

 

 Lukuvuonna 2024 -2025 koulutyötä tulee tehdä 187 arkipäivää.

 

 Vuoden 1999 alusta voimaan tullessa lukiolaissa ja asetuksessa ei

 lukioiden työ- ja loma-ajoista päätetty. Niistä päättää koulutuksen

 järjestäjä.

 

 Lukioasetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan opetus tulee järjestää siten,

 että lukio pystytään suorittamaan kolmessa vuodessa. Lisäksi lukiolain

 (628/98) 5 § velvoittaa koulutuksen järjestäjiä yhteistyöhön alueella

 toimivien lukiokoulutuksen järjestäjien kanssa.

 

 Tarkoituksenmukaista myös on, että lukio noudattaa samoja työaikoja

 peruskoulun kanssa, koska kouluilla on yhteisiä opettajia, perheissä on

 lapsia sekä peruskoulussa että lukiossa, kouluruokailujärjestelyt ovat

 yhteisiä sekä kuljetukset noudattavat peruskoulun työpäiviä.

 Työ- ja loma-aikojen järjestämisessä syys- ja joululomien pituudet

 ja niiden alkamisajankohdat vaikuttavat lukuvuoden aloittamispäivään.

 

 Rehtoreiden ja koulunjohtajien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen

 päätettiin esittää työ- ja loma-ajoiksi liitteenä olevaa vaihtoehtoa.

 

 Syyslukukausi 7.8.2024 - 20.12.2024

 Kevätlukukausi  7.1. - 31.5.2025

 Syysloma 14. - 18.10.2024

 Joululoma 21.12.2024 - 6.1.2025

 Talviloma 3.3. - 7.3.2025

 Pääsiäisloma 18.4. - 21.4.2025

 Vapun jälkeinen perjantai vapaa 2.5.2025

 

 Opettajien koulutuspäivät 5.- 6.8.2024

 

Oheisaineisto                    Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024 - 2025

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta
1. vahvistaa esiopetuksen toiminta-ajat varhaiskasvatuspäällikön esityksen mukaisena
2. hyväksyy peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat liitteen mukaisena

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______