Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 131



 

Sidonnaisuusilmoitukset valtuustokaudella 2021-2025 (tilanne 14.11.2023)

 

TARK 14.11.2023 § 97 

 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri Laura Sillanpää, p. 040 503 1643

 

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan. Säännöstä on sovellettu 1.6.2017 alkaen. Sidonnaisuusilmoituksia koskevan sääntelyn tarkoituksena on kunnan päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen.

 

Ilmoitusvelvollisia ovat kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet, valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, lautakunnan puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat sekä pormestari, apulaispormestari ja kunnanjohtaja. Lisäksi ilmoitusvelvollisuus koskee maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamia tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä ja varajäseniä, kunnanhallituksen ja lautakuntien sekä lautakuntien jaostojen puheenjohtajia ja esittelijöitä. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös kaupungin tytäryhtiöiden johtotehtävissä ja luottamustoimissa toimivia.

 

Ilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa valtuustolle tiedoksi vähintään kerran vuodessa. Ilmoitus tulee tehdä tarkastuslautakunnalle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

Sidonnaisuusilmoitusrekisteriä ylläpitää tarkastuslautakunta. Ajantasaiset rekisteritiedot julkaistaan kaupungin verkkosivuilla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

Tarkastuslautakunta käsitteli edellisen kerran sidonnaisuusilmoitusasiat ja päivitti sidonnaisuusrekisterin 16.5.2023. Kaupunginvaltuusto merkitsi rekisterin tiedoksi 12.6.2023 (§ 68).

 

Tässä kokouksessa käsitellään 16.5.2023 jälkeen saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja rekisteriin tulleet muutokset.

 

Oheisaineisto       Luettelo 16.5.2023 jälkeen tulleista sidonnaisuusilmoituksista ja

rekisteriin tehdyistä muutoksista esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. merkitsee tiedoksi saapuneet ilmoitukset, muutokset ja täydennykset
2. julkaisee ajantasaisen sidonnaisuusrekisterin kaupungin verkkosivuilla sekä
3. vie ajantasaiset sidonnaisuusrekisteritiedot tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

KV 11.12.2023 § 131  

1167/00.03.01/2021  

 

 

Tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto päättää  

 

Päätösehdotus merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan ilmoittamat ajantasaiset vuoden 2023 sidonnaisuusrekisteritiedot.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 _______