Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 7


 

Kaupunginhallituksen kokoukset, pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2024

 

KH 15.01.2024 § 7  

4158/00.01.01.02/2023  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Outi Kääriäinen, 040 667 9760

 

Kuntalain 14 § mukaan valtuusto päättää kaupungin hallintosäännöstä, jossa annetaan tarpeelliset määräykset kokousmenettelystä.

 

Kaupunginvaltuuston 26.10.2023 hyväksymässä 1.11.2023 voimaan tulleen hallintosäännön 126 § määrätään kokousajasta ja -paikasta seuraavaa:

 

"Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."

 

Hallintosäännön 146 § määrätään pöytäkirjan laatimisesta ja tarkastamisesta seuraavaa: "Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä".

 

Hallintosäännön 146 § :ssä määrätään lisäksi toimielimen pöytäkirjan merkinnöistä, pöytäkirjaan liitettävistä oikaisuvaatimusohjeista ja valitusosoituksesta ja § 147 päätösten tiedoksi saattamisesta kaupungin jäsenille kuntalain 140 § mukaisesti. Hallintosäännön 7 § mukaan kaupunginhallituksen kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii kaupunginhallituksen nimeämä viranhaltija.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Päätetään kaupunginhallituksen kokouksista, pöytäkirjojen tarkastamisesta ja nähtävänä pitämisestä vuonna 2024 seuraavaa:

1) kaupunginhallituksen kokoukset pidetään pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina klo 15:00 alkaen ja ylimääräisiä kokouksia pidetään tarpeen mukaan. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kaupungintalon valtuustosalissa tai puheenjohtajan harkinnan mukaisesti vaihtoehtoisesti hallintosäännön § 124 sähköisinä kokouksina 

2) kokouskutsu lähetetään viimeistään kolme (3) päivää ennen kokousta  

3) varsinaisen jäsenen ollessa estynyt osallistumaan kokoukseen, varsinaisen jäsenen on kutsuttava varajäsenensä tilalle ja ilmoitettava asiasta kaupunginhallituksen sihteerille  

4) pöytäkirjan tarkastavat kaupunginhallituksen kaksi kullakin kerralla valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa 

5) pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti sähköisesti kokousta seuraavan viikon maanantaihin mennessä ellei erikseen toisin sovita  

6) pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa tarkastuspäivän jälkeisenä seuraavana arkipäivänä  

7) nimetään pöytäkirjanpitäjäksi hallintopäällikkö.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1-7.

 

 _______