Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 5


 

Teknisten palvelujen lautakunnan asioiden esittely kokouksissa 2024

 

TEKN 10.01.2024 § 5  

4159/00.01.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Helena Bomström p. 050 597 2030

 

Hallintosäännön 138 §:n mukaan asiat päätetään toimielinten kokouksessa viranhaltijan esittelystä ja esittelijästä määrätään toimielimen päätöksellä. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä.

Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on keskustelun aikana muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan, muutettu ehdotus on pohjaehdotus. Jos esittelijä ehdottaa asian poistamista esityslistalta, asia poistetaan, jollei toimielin toisin päätä.

Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus

 

Päätösehdotus Teknisten palvelujen lautakunta päättää, että tekninen johtaja esittelee muut paitsi maankäytön ja kunnallistekniikan suunnittelua koskevat asiat, jotka lautakunnan päätöksellä esittelee kaupunginarkkitehti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______