Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 7


 

Omavelkainen takaus Tornion Vesi Oy

 

KH 15.01.2024 § 18 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Tornion Vesi Oy:n vuoden 2024 talousarvion laadinnan yhteydessä on suunniteltu, että yhtiö ottaa uutta lainaa 850 000 euroa vuoden 2024 aikana. Vuoden 2024 investointitaso tulee olemaan n. 1 176 000 euroa (netto). Olemassa olevia lainoja lyhennetään noin 1 176 566  eurolla. Liiketoiminnan rahavirta lisättynä liittymismaksutuloilla ei riitä kattamaan sekä investointeja että lainojen lyhennystä. Yhtiön vuoden 2024 investointien rahoittamiseksi tulee yhtiön ottaa talousarvion laatimisen yhteydessä suunniteltu 850 000 euron laina.

 

Toimitusjohtaja Juha Ylioinas on pyytänyt lainatarjouksia rahoituslaitoksilta. Tarjouksen jättivät Danske Bank, Kuntarahoitus Oyj, Nordea Pankki Suomi Oyj ja Osuuspankki.

 

Saatujen tarjousten perusteella Tornion Vesi Oy:n hallitus päätti 29.11.2023 ottaa 850 000 euron 10 vuoden lainan Kuntarahoitus Oyj:ltä. Laina sidotaan 10 vuoden kiinteään korkoon (korkoindikaattori 15.11.2023 oli 3,63%). Lainalle haetaan Tornion kaupungin omavelkaista takausta.

 

Kuntalain 129-131 §:ien tarkoituksena on kansallisella tasolla säätää menettelytavoista, joilla voidaan varmistaa, että päätös taitoimenpide on markkinaehtoinen ja että siihen ei sisälly valtion tukea. Tämä ei vapauta kuntaa siitä, että sen on kansallisissa säännöksissä tarkoitettuja päätöksiä tai toimenpiteitä tehdessään otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään.

 

Valtiontukisäännökset on otettava huomioon kaikissa pykälän tarkoittamissa tilanteissa, siis myös myönnettäessä takauksia kuntakonserniin kuuluville tahoille.

 

Komissio on antanut tiedonannon SEUT 107 ja 108 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina. Tiedonannon 3.2 kohdan mukaan seuraavien edellytysten täyttyminen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus ole valtion tukea:

 

  1. lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa
  2. takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti
  3. takaus ei kata enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä
  4. takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta

 

Kaupungin myönnettäväksi esitettävä takaus ei vaaranna kaupungin kykyä vastata sille laissa säädettyä tehtävää. Takaukseen ei myöskään sisälly kuntalaissa tarkoitettua merkittävää taloudellista riskiä. Kaupungin edut turvataan esitetyillä ehdoilla.

 

Kuntaliiton vuonna 2017 annetun tulkinnan mukaan Tornion Vesi Oy:n toiminnassa on kysymys EU:n valtiontukisäännösten tarkoittamasta toiminnasta, mutta on mahdollista riippuen vesiyhtiön toiminnan luonteesta, laajuudesta ja asiakaskunnasta, että kysymyksessä on sellaisesta toiminnasta, johon ei sovelleta lainkaan EU:n valtiontukisäännöksiä sen vuoksi, että kysymys on alueellisesta luonnollisesta monopolista, mikäli vesiyhtiö on pidättäytynyt vain perinteiseen kunnalliseen vesihuoltotoimintaan.

 

Tornion Vesi Oy:n toiminta voidaan katsoa ei markkinoilla -tapahtuvaksi toiminnaksi eli ns. alueelliseksi luonnolliseksi monopoliksi. Tämän vuoksi EU:n valtiontukisäännökset eivät tule sovellettaviksi takausta myönnettäessä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Esitetään kaupunginhallitukselle, ja edelleen valtuustolle, että se päättää myöntää omavelkaisen takauksen Tornion Vesi Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä nostettavalle 850 000 euron suuruiselle 10 vuoden lainalle. Laina on sidottu 10 vuoden kiinteään korkoon. Kaupungin omavelkainen takaus kattaa 100 % nostettavasta lainasta. Takauksen edellytyksenä on, että Tornion Vesi Oy antaa vastavakuuden takaukselle. Lisäksi kaupunki perii vuosittain 0,5%:n suuruisen takausprovision, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta per 31.12 ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

Pidettiin kokouksessa tauko ennen seuraavaan asiaan siirtymistä klo 17:45-17:56.

 

 _______

 

 

KV 29.01.2024 § 145  

4167/02.05.07/2023  

 

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää:  

 

Päätösehdotus  myöntää omavelkaisen takauksen Tornion Vesi Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä nostettavalle 850 000 euron suuruiselle 10 vuoden lainalle. Laina on sidottu 10 vuoden kiinteään korkoon. Kaupungin omavelkainen takaus kattaa 100 % nostettavasta lainasta. Takauksen edellytyksenä on, että Tornion Vesi Oy antaa vastavakuuden takaukselle. Lisäksi kaupunki perii vuosittain 0,5%:n suuruisen takausprovision, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta per 31.12 ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.  

 

Päätös Kaupunginvaltuutetut Arto Liikamaa (Tornion Vesi Oy :n hallituksen puheenjohtaja) ja Pasi Pigg (Tornion Vesi Oy :n hallituksen jäsen) poistuivat esteellisinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Hyväksyttiin.

 

 _______