Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 08.02.2024/Pykälä 7


 

Kesätyöt 2024

 

HENKJ 08.02.2024 § 7  

4345/01.01.01.05/2024  

 

 

Valmistelija Työllisyyspäällikkö Juntunen Samuel

 

Tornion kaupunki tukee nuorten kesätyöllistämistä tarjoamalla nuorille mahdollisuuden työllistyä kaupungin työpaikkoihin.

 

Vuonna 2023 nuorten kesätyöllistämisen kustannukset olivat yhteensä 219 621 euroa (vahvistamaton). Hakijoita kaupungin tarjoamiin kesätyöpaikkoihin oli 197 henkilöä ja työllistettyjä lopulta 85 nuorta.

 

Vuoden 2024 budjetissa on varattu kesätyöllistämiseen 260 324 eurolla. Nuorten kesätyöllistämisen painopiste on siirtynyt yhä enemmän kesätyösetelillä työllistämiseen.

 

Kaupungin kesätyöt on haettavissa 1.2. - 29.2.2024 välisenä aikana. Hakuilmoitus on kuntarekryssä ja myös nähtävillä osoitteessa https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/avoimet-tyopaikat/ff66513b-9950-40db-bd80-fc9018bd39f4/fi

 

Nuoren on oltava 16 vuotta täyttänyt ja ensisijaisesti työllistetään ne nuoret, jotka eivät ole olleet kesätöissä edellisvuonna. Lisäksi nuorten tulee olla torniolaisia. Mikäli määrärahat riittävät, työllistämme kaikki halukkaat. Nuorten kesätöihin liittyvä infotilaisuus esihenkilöille pidettiin tiistaina 23.1.2024.

 

 

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Parkkila Elisa

 

Päätösehdotus Hyväksytään kesätyöllistämisen periaatteet ja merkitään saatu informaatio tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______