Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 86


 

Kaupunginhallituksen esitys vuoden 2023 tilinpäätöksen tuloksen käsittelystä

 

KH 18.03.2024 § 86  

2815/02.06.01.03/2022  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Kuntalain 115 §:n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Tilikauden tuloksella tarkoitetaan kunnan tuloslaskelman tulosta ennen varauksia ja rahastosiirtoja. Kunnanhallituksen esitys tuloksen käsittelystä voi kuntaliiton suosituksen ja kirjanpitolain mukaan tarkoittaa vapaa-ehtoisen varauksen, poistoeron tai rahaston lisäystä tai vähennystä. Varaus- ja rahastosiirtoja ei voida tehdä alijäämäisestä tilikauden tuloksesta.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden-tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä taloudentasapainottamiseksi.

 

Tilinpäätöksen valmistelutilanteessa 18.3.2024 Tornion kaupungin vuoden 2023 tilikauden toiminnallinen tulos osoittaa 8 326 106,54 euron ylijäämää. Taseen omassa pääomassa on edellisiltä tilikausilta ylijäämää 13 881 077,29 euroa.

 

Tilinpäätöksen 2023 tuloksen käsittelyksi esitetään seuraavaa:

 

  1. Siirretään tilikauden 2023 ylijäämä 8 326 106,54 euroa taseen omaan pääomaan yli- /alijäämätilille.

 

Talouden tasapainottamisen osalta taseeseen jäävä 22 207 000 euron kertynyt ylijäämä toimii puskurina, mikäli taloudessa tapahtuu nopeita talousarviossa ennakoimattomia muutoksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1.hyväksyä esityksen tilikauden tuloksen käsittelystä ja päättää sisällyttää se kaupunginhallituksen esityksenä vuoden 2023 toimintakertomukseen

2. lisäksi kaupunginhallitus oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään tarvittaessa teknisluontoisia korjauksia ja tarkistuksia toiminta-kertomukseen.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1 ja 2.

 

 _______