Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 21


 

Puheenjohtajan ja jäsenten esille ottamat asiat

 

TARK 19.03.2024 § 21 

   

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri Laura Sillanpää

 

 Tarkastuslautakunnan puheenjohtajalla ja jäsenillä on asiakohdassa mahdollisuus tuoda keskusteluun asialistan ulkopuolelta asioita.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

 

Päätös Jouni Myllyneva esitti, että lautakunta osallistuu Tampereella kesäkuussa järjesttetävään tarkastustoimen kevätseminaariin. Päätettiin, että tarkitsetaan koulutusbudjetti seuraavaan kokoukseen ja tehdään päätös osallistumisesta. Lisäksi lautakunta päätti, että jatkossa kouluttautudaan vuosittain.
 

 Birgit Hietanen otti esille lautakunnan kevään virkistäytymispäivän. Päätettiin, että tarkistetaan budjetti seuraavaan kokoukseen.
_______