Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 61



 

Viidankadun katusuunnitelma

  

391/10.03.01/2019

 

Teknisten palvelujen ltk 14.8.2019 § 163

 

Valmistelija kunnallistekniikan suunnitteluinsinööri Tuomas Saarelma:

 

Katusuunnitelmat K4290/1-7 ovat olleet nähtävillä Tornion kaupungintalon

ala-aulassa 20.6.2019 - 22.7.2018. Nähtävilläoloaikana katusuunnitelmiin

on tullut yksi muistutus. Muistutus on esityslistan liitteenä.

 

Muistutuksessaan Rakennusliike T. Myllyneva ilmoittaa, ettei se

hyväksy esitettyä katusuunnitelmaa. Yritys kertoo omistavansa

Viidankadun varressa sijaitsevan liikekiinteistön. Kiinteistössä on

kyseisen rakennusliikkeen toimiston lisäksi tällä hetkellä kaksi

vuokralaista. Muistutuksen tekijä toteaa, että liikekiinteistön läheisyydessä

on oltava tarvittava määrä parkkipaikkoja, muutoin kiinteistön käyttö ja

vuokralaisten saanti vaikeutuu. Muistutuksen tekijä otaksuu nykyisten

vuokralaisten sanovan irti vuokrasopimuksensa, mikäli katusuunnitelma

toteutuu nyt esitetyssä muodossa ja toteaa taloudellisten vaikutusten

olevan suuret. Lisäksi Rakennusliike T. Myllyneva huomauttaa, että se on

aiemminkin esittänyt toiveita kadunvarren parkkipaikkojen määrän

lisäämiseksi esimerkiksi muuttamalla Viidankadun parkkipaikkoja

vinoparkeiksi. Pysäköintiongelmia on etenkin talviaikaan. Toinen

vuokralaisista on eläinlääkäri, jonka asiakkaita varten parkkipaikkojen

pitäisi olla lähellä ovea.

 

Tekniset palvelut toteaa, että Rakennusliike T. Myllynevan omistaman

liikekiinteistön läheisyydessä olisi katusuunnitelman toteutumisen

jälkeenkin kiinteistön pihalla olevien parkkipaikkojen lisäksi 30

pysäköintipaikkaa Kemintien varressa 50 metrin säteellä

kiinteistöstä. Näistä lähimmät sijaitsevat n. 4 metrin päässä kiinteistöstä ja

n. 20 metrin päässä eläinlääkärin vastaanoton ovesta. Kadun varren

pysäköintipaikkoja tulisi näin ollen olemaan riittävä määrä.

Viidankadun linja-autopysäkit ovat matkakeskuksen jälkeen Tornion

keskusta-alueen toiseksi merkittävin linja-autoliikenteen solmukohta.

 

Kadun kahden puolen sijaitsevat pysäkit toimivat tärkeinä

vaihtopysäkkeinä paikallisliikenteen ja pitkän matkan liikenteen autojen

välillä. Kaupungissa toimivat liikennöitsijät ovat esittäneet, että pysäkit tulisi

mitoittaa niin, että niille pystyy pysähtymään kaksi 15-metristä telialustaista

linja-autoa samanaikaisesti. Tämä mahdollistaa linja-autovuorojen

joustavamman suunnittelun ja joukkoliikenteen palvelukyvyn kehittämisen.

Näiden vaihtopysäkkien keskeisen merkityksen vuoksi Viidankadulle on

suunniteltu myös katettu polkupyöräparkki runkolukitusmahdollisuudella

linja-autolla ja polkupyörällä liikkuvien palvelemiseksi. Kun otetaan

huomioon risteysalueiden näkemävaatimukset ja kahdelle linja-autolle

tarkoitettujen pysäkkien lähestymis- ja poistumisviisteiden oikea mitoitus,

niin Viidankadulle ei pystytä suunnitelmassa osoittamaan kadun varteen

pysäköintipaikkoja.

 

Tekniset palvelut on katusuunnitelmien laatimista ohjeistaessaan

ottanut huomioon sekä joukkoliikenteen tarpeet että Rakennusliike T.

Myllynevan toiveen kadunvarren pysäköintipaikkojen lisäämisestä.

Rakennusliike T. Myllynevan suunnitelmista tekemän muistutuksen

perustelut on myös otettu huomioon arvioitaessa mahdollista tarvetta

muuttaa suunnitelmia linja-autopysäkin mitoituksen ja

pysäköintijärjestelyjen osalta. Teknisten palvelujen johtopäätös on, että

joukkoliikenteen tarpeiden huomioon ottamisen tulisi olla tässä

suunnittelukohteessa etusijalla ja muistutuksen tekijälle katusuunnitelman

toteuttaminen alkuperäisessä muodossaan ei aiheuta kohtuutonta haittaa.

 

KAUPUNGINARKKITEHTI JARMO LOKIO:

 

Lautakunta hyväksyy Viidankadun katusuunnitelmat K4290/1-7.

 

TENISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNTA:

 

Lautakunta yksimielisesti päätti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten.

 

Hyväksyttiin.

 

LISÄTIEDOT:

 

Kunnallistekniikan suunnitteluinsinööri Tuomas Saarelma,

puh. 040665 2284

 

TÄYTÄNTÖÖNPANO:       Muutoksenhakuna hallintovalitus.

 

Otteet:

Muistutuksen tekijä

Esittelijä

Valmistelija

Katupäällikkö

 

_______

 

 

TEKN 27.03.2024 § 61  

4521/10.03.01.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Kunnallistekniikan suunnitteluinsinööri Tuomas Saarelma, puh. 040 665 2284, tuomas.saarelma@tornio.fi

 

Tekniset palvelut on pysäköintipaikkojen lisäämiseksi Viidankadulle teettänyt katusuunnitelmasta uuden version,  jossa kadun länsipuolella sijaitseva linja-autopysäkki on muutettu kahden linja-auton vaihtopysäkistä yhdelle linja-autolle mitoitetuksi pysäkiksi. Näin on Viidankadun varteen sen länsipuolelle saatu sijoitettua kaksi kadun suuntaista pysäköintiruutua.

 

Harkittavana ollut vinopysäköinti hylättiin, koska vinopysäköintiruutujen sijoittaminen risteysalueen välittömään läheisyyteen vilkasliikenteisellä kokoojakadulla olisi ollut liikenneturvallisuuden kannalta huono ratkaisu pysäköijien ollessa pakotettuja peruuttamaan ajoradalle. Näin ollen suunnitelmassa päädyttiin pitkittäispysäköintiratkaisuun.

 

Katusuunnitelmasta muistutuksen tehneelle Rakennusliike T. Myllynevalle on suunnittelman muutostöiden aloitusvaiheessa toimitettu uuden suunnitelmaversion vaihtoehtoiset luonnokset. Kommentteja luonnoksiin ei ole tullut.

 

Liitteet K4290/1 Asemapiirustus

 K4290/2 Pituus- ja tyyppipoikkileikkaus

 K4290/5 Ympäristösuunnitelma

 

Esittelijä Kaupunginarkkitehti Ryynänen Harri

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy Viidankadun katusuunnitelmat K4290/1-7.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______