Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 96


 

Osallistuvan budjetoinnin määrärahan käyttö TA2024

 

KH 18.12.2023 § 362 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Sampo Kangastalo, puh. 040 764 0559
 

 Tornion kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 26.9.2022 § 93 Tornion kaupungin osallistuvan budjetoinnin (OSBU) tavoitteet, periaatteet ja aikataulun. Keskushallinnon vuoden 2024 talousarvioon on budjetoitu edellisen vuoden tapaan 20 000 euroa osallistuvan budjetoinnin toimenpiteisiin.

Tornion kaupungin vuoden 2024 osallistuvan budjetoinnin ideahaku oli avoinna 1.9.-1.10.2023. Ideahaku oli avoin kaikille kuntalaisille ja se toteutettiin otakantaa.fi-palvelussa. Ehdotuksia saatiin kerättyä 68 kappaletta.

Ehdotuksia saatiin kaikille kaupungin toimialoille (keskushallinto, sivistyspalvelut, tekniset palvelut) ja ehdotukset käsiteltiin yksitellen ko. toimialan asiantuntijoiden toimesta. Ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta arvioitiin ehdotuskohtaisesti suhteessa käytössä oleviin osallistuvan budjetoinnin periaatteisiin Torniossa.

Saaduista ehdotuksista moni oli toteuttamiskelpoinen joko ns. OSBU-rahoituksen kautta tai vaihtoehtoisesti kaupungin budjettirahoituksella tulevina vuosina. Osa ehdotuksista ei kuitenkaan täyttänyt OSBU-kriteerejä, konkretia puuttui tai ehdotus ei ollut muuten toteuttamiskelpoinen. 

 Tornion kaupungin poikkihallinnollinen OSBU-tiimi on käynyt läpi ideahaun tulokset kokouksessaan 24.11.2023 ja päätynyt esittämään kaupunginhallitukselle seuraavaa:

 

 1) Tornion kaupungin osallistuvan budjetoinnin 2024 ideahaun perusteella jatkoon esitetään viisi kohdetta.

 

 2) Kuntalaisille avoin äänestys toteutetaan sähköisesti helmikuussa 2024.

 

 3) Äänestystulos ja voittajan valinta tuodaan kaupunginhallitukseen päätettäväksi maaliskuussa 2024.

 

Oheisaineisto  OSBU-työryhmän esitys vuoden 2024 äänestykseen etenevistä ideoista

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus  Päätetään 

1) hyväksyä esityksen mukaiset viisi (5) vaihtoehtoa kuntalaisten osbu-äänestykseen 

2) toteuttaa avoin äänestys sähköisesti tammi-helmikuun aikana 2024 

3) päätetään tuoda äänestystulos ja voittajan valinta maaliskuussa 2024 kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

KH 25.03.2024 § 96  

3951/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija kehitysjohtaja Sampo Kangastalo, puh. 040 764 0559
viestintäpäällikkö Anna-Erika Heikkilä, puh. 040 649 7780

 

Osallistuvassa budjetoinnissa torniolaiset ideoivat ja päättävät äänestämällä, miten 20 000 euroa käytetään torniolaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen sekä kaupungin viihtyisyyden, yhteisöllisyyden ja elinvoiman parantamiseen. Osallistuvan budjetoinnin vaiheita ovat ideahaku, ideoiden arviointi ja kehittäminen, kuntalaisäänestys sekä kuntalaisäänestyksen voittaneen idean toteuttaminen.

 

Ideahaku vuoden 2024 osalta järjestettiin syyskuussa 2023 otakantaa.fi-palvelussa. Ehdotuksia kertyi yhteensä 68.

 

Kuntalaisäänestyksen etenevät ehdotukset erottuivat joukosta osallistuvan budjetoinnin kriteerit täyttävinä, konkreettisina toimenpiteinä, jotka tukevat toteutuessaan kuntalaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Kuntalaisäänestykseen eteni viisi ehdotusta (kaupunginhallitus 18.12.2023 § 362).

 

Osallistuvan budjetoinnin kuntalaisäänestys järjestettiin 1.-29.2.2024 otakantaa.fi-palvelussa. Äänestys oli avoin kaikille torniolaisille. Äänestystä markkinoitiin kaupungin sosiaalisen median kanavissa useita kertoja helmikuun aikana ja se sai näkyvyyttä myös paikallisessa mediassa (Lounais-Lappi, Yle).

 

Kuntalaisäänestyksessä annettiin 527 ääntä.

Osallistuvan budjetoinnin kuntalaisäänestyksen tulos on seuraava:
 

-          Koirapuisto Kokkokankaan-Kirkonmäen alueelle sekä lisää koiranjätösroskiksia 237/527

-          Skeittikalusteita kaupungin keskustaan 120/527

-          Kuntoiluvälineet Kokkokankaan kuntoportaiden läheisyyteen 83/527

-          Valaistu pulkkamäki Kokkokankaan koulun piha-alueelle 67/527

-          Kuntoiluvälineet Puuluodon urheilukeskuksen alueelle 20/527


Osallistuvan budjetoinnin seuraavia vaiheita ovat äänestystuloksen toteaminen ja voittaneen ehdotuksen valinta (kaupunginhallitus) sekä toteuttaminen (tekniset palvelut) määrärahan (20 000 euroa) puitteissa. Vuoden 2024 osallistuvan budjetoinnin toimenpide ja sitä ehdottanut kuntalainen julkistetaan maaliskuussa kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Voittajaehdotuksen tehnyt kuntalainen palkitaan Tornio-päivillä toukokuussa 2024.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1) todeta kuntalaisäänestyksen tuloksen  

2)  vahvistaa ja valita voittajaksi äänestyksessä eniten saaneen ehdotuksen: Koirapuisto Kokkokankaan-Kirkonmäen alueelle sekä lisää koiranjätösroskiksia (237/527 ääntä)

3) julkistaa ehdotuksen esittäjän. Voittajaehdotuksen tekijä palkitaan Tornio-päivillä toukokuussa 2024

4) valtuuttaa tekniset palvelut vastaamaan voittaneen hankkeen käytännön toteutuksesta.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1-4 ja toimitetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 _______