RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Meri-Lapin ympäristölautakunta
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |

Kromilaakson toiminnasta aiheutuva melu- ja hajuhaitta
MELAYMP 15.04.2025 § 45
958/11.01.00.09/2021
Valmistelija Ympäristöpäällikkö Pipsa Maikkula, p. 0407555891
Kromilaakso sijaitsee Pirkkiön teollisuusalueella, jonka pohjois- ja länsipuolella sijaitsee asuinrakennuksia. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat noin 100 metrin etäisyydellä melua tuottavasta toiminnasta Kerankadun pohjoispuolella. Melu- ja hajuhaittaa on esiintynyt jo useamman vuoden ja meluhaitta on vain lisääntynyt. Alueella toimivien toimijoiden tekemät toimenpiteet eivät ole poistaneet meluhaittaa.
Kromilaakson alue on asemakaavassa osoitettu toimitilarakennusten korttelialueeksi (KTY). Merkintää voidaan käyttää, kun toiminta on ympäristövaikutuksiltaan rinnastettavissa toimistotyyppiseen työhön.
Kavamet-Konepaja Oy valmistaa erilaisia teräsrakenteita ja konepajatuotteita. Yrityksellä on Meri-Lapin ympäristölautakunnan 22.4.2008 antama ympäristölupapäätös 1077/55.983/2007 olemassa olevan konepajan orgaanisten liuottimien käyttöön. Ympäristönsuojelulain (527/2014) muutoksen myötä VOC-laitosten lupavelvollisuus alkaa 50 tonnia ylittävästä vuosikulutuksesta. Aiemmin luvanvaraiset VOC-laitokset, joiden orgaanisten liuotinten kulutus jää uuden luparajan alapuolelle, siirtyivät rekisteröitävien toimintojen joukkoon. Ympäristönsuojelulain mukaan Kavamet-Konepaja Oy ei ole enää lupavelvollinen vaan toiminta olisi rekisteröitävä. Voimassa olevaa ympäristölupapäätöstä 15.4.2008 § 39 dnro 1077/55.983/2007 ja rakennuslupapäätöksiä 2002-257, 25.09.2002 § 309 ja 2022-195, 29.06.2022 § 217 ei toiminnassa ole noudatettu.
Terveydensuojeluviranomainen, Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto on kokouksessaan 18.2.2025 §19 todennut, että Kavamet-Konepaja Oy:n toiminnasta aiheutuu terveydensuojelulaissa tarkoitettua melu-, haju-, viihtyvyys- ja terveyshaittaa lähialueen asukkaille.
Kavamet-Konepaja Oy on luvanvarainen yritys ja toimivaltainen viranomainen ympäristöhaitan poistamiseksi on Meri-Lapin ympäristölautakunta. Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonta on esittänyt 18.2.2025 §19 Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaostolle seuraavia toimenpiteitä esitettäväksi Meri-Lapin ympäristölautakunnalle, joka voi antaa määräyksiä melu- ja liuotinhajuhaitan poistamiseksi.
1. Kavamet-Konepaja Oy:lle tulisi antaa määräys meluesteen rakentamisesta vuokraamalleen kiinteistölle, jotta toiminnasta ei aiheudu meluhaittaa lähimmille asuinalueille sekä määräys ryhtymään toimenpiteisiin hajuhaitan poistamiseksi ja mahdollisen terveyshaitan estämiseksi.
2. Tornion kaupungille tulisi antaa määräys meluesteen rakentamisesta terveyshaitan estämiseksi, koska Kromilaakson alue on asemakaavassa osoitettu toimitilarakennusten korttelialueeksi (KTY) ja nykyinen toiminta on vastoin kaavamerkintöjä.
3. Edellä mainittujen (kohdissa 1 ja 2) toimenpiteiden määräajaksi esitetään 31.12.2025, jolloin toimenpiteet tulisi olla tehtynä.
Meluestettä sijoitettaessa ja rakennettaessa tulee ottaa huomioon asumisterveysasetuksen (545/2015) melun toimenpiderajat.
Kavamet-Konepaja Oy on käynnistänyt lupatilanteen päivittämisen ajantasaiseksi ja käynyt keskustelua Meri-Lapin ympäristöpalveluiden ympäristösuojelun kanssa toiminnan rekisteröimisestä. Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto on kuitenkin todennut, että Kavamet-Konepaja Oy:n toiminnasta aiheutuu melu- ja liuotinhajuhaittaa lähimmille asuinkiinteistöille ja lähiympäristöön, mikä on tullut mittauksin, selvityksin, havainnoin sekä asukkaiden toistuvien yhteydenottojen perusteella todistetuksi ja toteen näytetyksi. Konepajan toiminnasta voi aiheutua lähialueen asukkaille terveydensuojelulain 26 §:n mukaista terveyshaittaa toistuvasti asuntojen sisätiloihin kantautuvan meluhaitan vuoksi ja asuntojen ulkoalueelle kantautuvan liottimen hajun vuoksi. Lisäksi konepajan toiminnasta aiheutuu asuinrakennusten ulkoalueella viihtyvyys- ja meluhaittaa. Terveydensuojelulaki edellyttää haitan aiheuttajan ryhtyvän tarvittaviin toimenpiteisiin melu- ja hajuhaitan sekä terveyshaitan poistamiseksi.
Ympäristönsuojelulain 27§:n mukaan ympäristölupa on oltava toiminnalla, josta saattaa aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17§:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Todetun terveys- ja viihtyvyyshaitan vuoksi Kavamet-Konepaja Oy:ltä tulisi vaatia naapuruussuhdelain mukainen ympäristölupa.
Ympäristönsuojelulain 12 §:n mukaan luvanvaraista, ilmoituksenvaraista tai rekisteröitävää toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti eikä näin ollen kaavan vastaiselle toiminnalle voi myöntää ympäristölupaa tai toimintaa voi rekisteröidä.
Kavamet-Konepaja Oy:n on ryhdyttävä toimiin terveyshaitan poistamiseksi ja ehkäisemiseksi sekä esitettävä Meri-Lapin ympäristölautakunnalle hyväksyttäväksi suunnitelma toimenpiteistä, joilla se aikoo ehkäistä toiminnasta elinympäristöön aiheutuvaa terveys- ja viihtyvyyshaittaa. Suunnitelmassa tulee ottaa huomioon Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaoston kokouksessa 18.2.2025 § 19 esitetyt toimenpiteet (1-3). Suunnitelma tulee toimittaa Meri-Lapin ympäristöpalveluiden ympäristönsuojelulle 30.6.2025 mennessä. Tämän jälkeen Meri-Lapin ympäristölautakunta arvioi Kavamet Konepaja Oy:n toiminnan luvanvaraisuuden eli vaaditaanko toiminnalle naapuruussuhdelain mukainen ympäristölupa vai onko ympäristönsuojelulain mukainen toiminnan rekisteröinti riittävä. Asia voidaan käsitellä viranomaisessa ja Meri-Lapin ympäristölautakunta voi antaa määräyksiä terveyshaitan ehkäisemiseksi vaikka suuunnitelmaa ei toimiteta annetussa määräajassa.
Tornion kaupungin teknisten palvelujen lautakunta on hyväksynyt 10.4.2024 § 72 meluesteen rakennussuunnitelman. Teknisten palvelujen lautakunnan 22.5.2024 § 106 hyväksymästä päätöksestä meluesteen rakentamiseksi on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, jonka vuoksi meluesteen rakentamista ei ole voitu aloittaa. Meluaidan rakentaminen odottaa nyt hallinto-oikeuden ratkaisua. Hallinto-oikeuden annettua meluaidan rakentamisesta tehdystä valituksesta ratkaisun, Tornion kaupungin teknisten palvelujen tulee viipymättä ryhtyä toteuttamaan meluaitaa hallinto-oikeuden ratkaisun mukaisesti.
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa
Päätösehdotus Meri-Lapin ympäristölautakunta tekee edellä esitetyn päätöksen koskien Kavamet Konepaja Oy:n aiheuttamaa terveys- ja viihtyvyyshaittaa sekä Tornion kaupungin rakentamaa meluestettä. Kavamet Konepaja Oy:n tulee toimittaa hyväksyttäväksi suunnitelma toimenpiteistä terveys- ja viihtyvyyshaitan ehkäisemiseksi 30.6.2025 mennessä. Asia voidaan ratkaista viranomaisessa vaikka suunnitelmaa ei toimiteta annetussa määräajassa. Pöytäkirja pidetään tämän asian osalta kokouksessa tarkastettuna.
Päätös Hyväksyttiin.
_______