Dynasty tietopalvelu
Tornion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 26.02.2026/Pykälä 10


Kokousasian teksti

 

Lomarahan vaihtaminen vapaaksi

 

YHTTYÖTK 19.02.2026 § 9 

 

 

 Valmistelija ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

 Henkilöstöpäällikkö Parkkila Elisa

 

Työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan (KVTES IV §19 2 mom) voidaan sopia, että lomanmääräytymisvuodelta maksettava lomaraha tai osa siitä annetaan vastaavana vapaana.  

 

Soveltamisohjeessa tarkennetaan, että lomarahan vaihtoa koskevan sopimuksen tulee olla kirjallinen tai sähköinen ja työnantajan on selvitettävä työntekijöille/viranhaltijoille tai heidän edustajilleen lomarahavapaasta sopimisesta työpaikalla noudatettavat yleiset periaatteet.

 

KVTES IV 19 § 3 mom mukaan, lomarahavapaapäivien lukumäärä on enintään 50 % ansaittujen vuosilomapäivien lukumäärästä.

.

Henkilöstöjaosto käsittelee 26.2.2026 ohjetta lomarahavapaiden hakemiseen liittyvistä yleisistä periaatteista:

 

-          Lomarahan vaihtamisesta vapaaksi keskustellaan aina esihenkilön kanssa. Lähtökohta on, että lomarahan vaihto vapaaksi ei vaaranna palveluntuotannon järjestämistä eikä aiheutua työnantajalle haittaa vrt. sijaisongelmat.

 

-          Lomarahan vaihtoa koskeva sopimus tehdään Populuksessa. Sopimus tulee olla hyväksyttynä toukokuun puoleen väliin mennessä, koska lomarahat maksetaan kesäkuussa.

 

-          Edellisten lomavuosien (keväällä 2026 lomanmääräytymisvuonna 1.4.2024 -31.3.2025 tai sitä ennen) kertyneet lomat tulee olla pidettynä/ kirjattuina Populukseen, mikäli hakee lomarahan vaihtamista vapaaksi.

 

-          Lomarahavapaat täytyy pitää viimeistään seuraavan lomakauden alkuun mennessä KVTES IV 19§ 5 mom. mukaisesti (keväällä 2026 haettavat lomarahavapaat on pidettävä 31.3.2027 mennessä).

 

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Parkkila Elisa

 

Päätösehdotus 

Yhteistyötoimikunnalla ei ole huomautettavaa lomarahavapaiden hakemiseen liittyviin yleisiin periaatteisiin.

Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkistettuna tämän asian osalta.

Päätös 

Henkilöstöpäällikkö teki muutetun päätösesityksen: Edellisten lomavuosien säästövapaat pitää olla pidettynä tai niiden pitämisestä pitää olla laadittuna suunnitelma ennen kuin voi vaihtaa vuoden 2026 lomarahoja vapaaksi.

Hyväksyttiin.

Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkistettuna tämän asian osalta.

 

 _______

 

 

 

HENKJ 26.02.2026 § 10  

221/01.02.01.00/2026  

 

 Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

 Henkilöstöpäällikkö Parkkila Elisa

 

Työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan (KVTES IV §19 2 mom) voidaan sopia, että lomanmääräytymisvuodelta maksettava lomaraha tai osa siitä annetaan vastaavana vapaana.  

 

Soveltamisohjeessa tarkennetaan, että lomarahan vaihtoa koskevan sopimuksen tulee olla kirjallinen tai sähköinen ja työnantajan on selvitettävä työntekijöille/viranhaltijoille tai heidän edustajilleen lomarahavapaasta sopimisesta työpaikalla noudatettavat yleiset periaatteet.

 

KVTES IV 19 § 3 mom mukaan, lomarahavapaapäivien lukumäärä on enintään 50 % ansaittujen vuosilomapäivien lukumäärästä.

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Parkkila Elisa

 

Päätösehdotus 

Henkilöstöjaosto päättää lomarahavapaiden hakemiseen liittyvistä yleisistä periaatteista:

-lomarahan vaihtamisesta vapaaksi keskustellaan aina esihenkilön kanssa. Lähtökohta on, että lomarahan vaihto vapaaksi ei vaaranna palveluntuotannon järjestämistä eikä aiheutua työnantajalle haittaa vrt. sijaisongelmat.

-lomarahan vaihtoa koskeva sopimus tehdään Populuksessa. Sopimus tulee olla hyväksyttynä toukokuun puoleen väliin mennessä, koska lomarahat maksetaan kesäkuussa.

-edellisten lomavuosien (keväällä 2026 lomanmääräytymisvuonna 1.4.2024 -31.3.2025 tai sitä ennen) kertyneet lomat kertyneet säästövapaat tulee olla pidettynä tai / kirjattuina Populukseen (tai niiden pitämisestä pitää olla laadittuna suunnitelma), mikäli hakee lomarahan vaihtamista vapaaksi.

-myös kertyneet säästövapaat tulee olla pidettyinä (tai niiden pitämisestä tulee olla laadittuna kirjallinen suunnitelma lomakaudelle), mikäli hakee lomarahan vaihtamista vapaaksi.

- lomarahavapaat täytyy pitää viimeistään seuraavan lomakauden alkuun mennessä KVTES IV 19§ 5 mom. mukaisesti (keväällä 2026 haettavat lomarahavapaat on pidettävä 31.3.2027 mennessä).

Linjaus on voimassa toistaiseksi.

Päätös 

Hyväksyttiin.

 

 _______