RSS-linkki
Kokousasiat:https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 108
Lausunnon pyytäminen Lapin poliisilaitokselta koskien Laivaniementien (Tienro: 19520) kevyen liikenteen väylän (Nro: 89520) loppuun rakentamista ja tien perusparannustarpeita.
KH 23.03.2026
427/00.04.03/2026
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)
Kaarlo Suutarinen
Hannu Markkula
Laivaniemen-Kyläjoen kyläyhdistys, Kaakamon kylätoimintayhdistys, Kyläjoen koulun vanhempainyhdistys ja Kaakamon koulun vanhempainyhdistys ovat laatimassa kirjelmää Lapin elinvoimakeskukselle koskien Laivaniementien (Tienro: 19520) kevyen liikenteen väylän (Nro: 89520) loppuun rakentamista ja tien perusparannustarpeita.
Kyseistä asiaa on käsitelty myös Tornion Keskustan valtuustoryhmän jättämässä 13.12.2021 valtuustoaloitteessa. Valtuustoaloitteeseen annetussa vastauksessa on todettu, että kevyen liikenteen väylähankkeita tulisi saada valtion talousarvioon. Edelleen on todettu, että tätä tavoitetta tulisi edistää myös poliittisella tasolla.
Asiaan liittyy keskeisesti turvallisuusnäkökohdat, minkä vuoksi on tarpeellista saada asiaan Lapin poliisilaitoksen lausunto.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää pyytää Lapin poliisilaitokselta lausuntoa koskien Laivaniementien (Tienro: 19520) kevyen liikenteen väylän (Nro: 89520) loppuun rakentamista ja tien perusparannustarpeita. Erityisesti pyydetään ottamaan kantaa turvallisuusnäkökohtiin.
Päätös
_______