Dynasty tietopalvelu
Tornion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 97


Kokousasian teksti

 

Waltti Solutions Oy:n osakkeiden myynti

 

KH 23.03.2026    

422/02.07.01/2026  

 

 

 Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

 Talous- ja rahoitusjohtaja Hanna Hepola

 

Waltti Solutions Oy:n (entinen TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy) edustajat ovat olleet yhteydessä kaupunkiin tulevan hankintalain vaikutuksesta kaupungin mahdollisuuteen omistaa yhtiön osakkeita. Waltti Solutions Oy on joukkoliikenneviranomaisten omistama inhouse -yhtiö, jonka tehtävänä on tuottaa joukkoliikenteen IT-palveluita omistajilleen. Tornion kaupunki omistaa yhtiön osakkeista 0,81 % mutta ei ole koskaan käyttänyt yhtiön palveluita.

 

Osakassopimuksessa (kappale 10.7) on todettu, että osakkaan irtautuessa yhtiöstä kauppahinta on alkuperäinen merkintähinta (0,08e/osake). Yhtiö on vedonnut tähän osakassopimuksen kohtaan, vaikka irtautuminen tapahtuu yhtiön aloitteesta.

 

Tornion kaupunki omistaa yhtiön osakkeet nrot 422748-445004, 22 257 kpl. Osakkeiden arvo on 0,08 e/kpl ja osakkeiden kokonaisarvo 1 780,56 euroa. Yhtiön osakkeilla ei ole kaupungin taseessa arvoa, joten myynnistä syntyisi kaupungille 1 780,56 euron suuruinen myyntivoitto.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus päättää myydä Waltti Solutions Oy:n osakkeet nrot 422748-445004, 22 257 kpl 1 780,56 euron kauppahinnalla Waltti Solutions Oy:lle.

 

Päätös 

 

 

 _______