Dynasty tietopalvelu
Tornion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Meri-Lapin ympäristölautakunta
Esityslista 19.05.2026/Asianro 47



Kokousasian teksti

 

Maa-aines- ja ympäristöluvan muuttaminen, Kemin Ajotilaus Oy Tuhkamaa, Keminmaa

 

MELAYMP 19.05.2026    

1431/11.01.00.06/2021  

 

 

 Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@tornio.fi)

 Lotta Mattila, ympäristötarkastaja, puh. 040 770 3239

 

Asia

Päätös ympäristönsuojelulain 89 §:n mukaisesta maa-aines- ja ympäristöluvan muutoshakemuksesta koskien maa-ainesten ottamisalueelta poisjohdettavien vesien poistopumpun sijainnille sekä poistettavien vesien reitille, Tuhkamaa, Keminmaa

 

Hakijan yhteystiedot

Kemin Ajotilaus Oy, Valajankatu 1, 94100 Kemi

Y-tunnus: 0190876-6

Yhteyshenkilöt: Juha Mustaniemi ja Tero Seppänen

 

Luvan hakemisen peruste ja lupaviranomaisen toimivalta

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 89 §:n (490/2022) mukaan toiminnanharjoittaja voi hakea ympäristöluvan muuttamista. Toimivaltainen viranomainen on ympäristönsuojelulain (527/2014) 34 § 2 momentin ja valtioneuvoston asetuksen (713/2014) 2 §:n 6 b mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona Keminmaan kunnassa toimii Meri-Lapin ympäristölautakunta.

 

Asian vireilletulo

Maa-aines- ja ympäristöluvan (yhteisluvan) muutoshakemus on tullut vireille 12.1.2026, ja sitä on päivitetty 29.1.2026 (liite 1).

 

Toimintaa koskevat luvat ja alueen kaavoitus

Meri-Lapin ympäristölautakunta on kokouksessaan 28.06.2022 § 53 myöntänyt Kemin Ajotilaus Oy:lle maa-aines- ja ympäristöluvan kalliokiviaineksen, moreenin ja soran ottamiseen, louhintaan ja murskaukseen Tuhkamaassa, tilalla KTK-Kuusela 241-406-37-21. Tilan omistaa Kemin Ajotilaus Oy.

 

Maa-aines- ja ympäristölupa on myönnetty lupahakemuksessa esitetylle 15 hehtaarin pinta-alalle ja lupapäätöksessä on annettu lupa ottaa maa-aineksia yhteensä 1 192 000 k-m3 kymmenen vuoden aikana. Lupa on voimassa 30.6.2032 asti. Tilalla KTK-Kuusela 241-406-37-21 on myös voimassa oleva ympäristölupa jätteiden käsittelytoiminnalle, jonka on myöntänyt Meri-Lapin ympäristölautakunta kokouksessaan 20.6.2023 § 45. Toiminta-alue on osoitettu alueella voimassa olevan Länsi-Lapin maakuntakaavassa (11.9.2015) metsä- ja maatalousvaltaiseksi alueeksi (M) ja osittain maa-ainesten ottoalueeksi (EO).

 

Lupahakemuksen sisältö  

Muutosta haetaan tilalla KTK-Kuusela 241-406-37-21 sijaitsevalta maa-ainesten ottamisalueelta pois johdettavien vesien poistopumpun sijainnille sekä poistettavien vesien reitille. Tällä hetkellä voimassa olevan yhteisluvan mukaan louhoksesta pois johdettavien vesien pumppaamo on louhoksen länsireunalla, josta pois pumpattavat vedet johdetaan toiminta-alueen kaakkoislaitaa pitkin Outokummun Elijärven kaivoksen ojastoon ja sitä kautta edelleen Iso Ruonanojaan. Vesien poistopumpun sijainnille haetaan muutosta niin, että se sijaitsisi louhoksen koilliskulmassa, ja vesien poistoreitti kulkisi yksityisen maanomistajan metsäpalstan läpi suoraan Iso Ruonanojaan. Esitetyt muutostyöt tehdään, kun luvan muutospäätös on lainvoimainen.

 

Uuden ojan alkuosan, mikä sijaitsee tilalla KTK-Kuusela 241-406-37-21, kaivuutyöt on tehty vuoden 2025 syksyllä. Loppuosa uudesta ojasta sijaitsee yksityisen henkilön omistamalla tilalla 241-406-83-4 Toimela, ja loppuosa ojasta tullaan leventämään keväällä 2026.

 

Hakemuksessa on esitetty, että ottotoiminnan edetessä louhoksesta poispumpattavien vesien määrä tulee kasvamaan. Louhoksen pinta-alan ollessa suurimmillaan, koko alueelta poispumpattava

vesimäärä arvioidaan vaihtelevan kuukausittaisen teoreettisen keskiarvollisen sademäärän perusteella 165-335 m3/vrk välillä. Keskiarvollisesti louhoksen ollessa laajimmillaan, päiväkohtainen

pumppausmäärä olisi n. 258 m3/vrk. Kuivapidossa käytettävän pumpun pumppausteho on n. 122 m3/h eli n. 2940 m3/vrk. Kuitenkin hakemuksessa mainitaan, että kokemusperäisesti voidaan todeta, että toteutunut päiväkohtainen pumppausmäärä on olennaisesti pienempi.

 

Hakemuksen liitteenä on 17.9.2025 otetun pintavesinäytteen tutkimustulokset louhosalueelta poisjohdettavasta vedestä. Pintavesinäytteestä on tutkittu pH (7,74), sähkönjohtavuus (34 mS/m), kiintoaine (12 mg/l), typpi (7400 µg/l), fosfori (26µg/l) ja kloridi (7,0 mg/l). Vesien poistopumpun ja vesien poistoreitin sijaintien muutos ei vaikuta alueelta pois johdettavien vesien laatuun. Alueelta pois johdettavien vesien tarkkailu ja muilta osin toimintaa harjoitetaan voimassa olevan luvan lupamääräysten mukaisesti.

 

Muutoshakemuksen käsittely

Muutoslupahakemus liitteineen on ollut nähtävillä aikavälillä 19.2. – 30.4.2025 Keminmaan kunnan ja Tornion kaupungin verkkosivuilla sekä Meri-Lapin ympäristöpalveluiden toimistossa. Hakemuksen vireilläolosta on ilmoitettu Lounais-Lappi -lehdessä 4.3.2026. Hakemuksesta on ilmoitettu kirjallisesti suunnitellun vesien johtamisreitin naapuritilojen maanomistajille. Lisäksi hakemuksen johdosta pyydettiin lausuntoa Lupa- ja valvontavirastolta,  Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonnalta sekä Tornionlaakson museolta.

 

Hakemuksesta on annettu määräaikaan mennessä yksi kolme lausuntoa sekä kaksi muistutusta.

 

Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonta toteaa lausunnossaan 4.3.2026 seuraavaa: ”Toiminta-alue ei sijaitse pohjavesialueella. On kuitenkin korostettava, että pohjaveden pilaamiskielto on ehdoton. Uuden pumppaamon rakentamisen aikaisessa työskentelyssä sekä uuden laskuojan toteuttamisessa on huomioitava työskentelysyvyys, pohjaveden pinnankorkeus sekä pohjaveden virtaussuunnat.

 

Mikäli toiminta tapahtuu hakemuksessa kuvatulla tavalla ei terveydensuojeluviranomaisella ole muuta huomautettavaa ympäristölupahakemukseen.

 

Terveydensuojelun periaatteiden mukaisesti elinympäristöön vaikuttava toiminta on suunniteltava ja järjestettävä siten, että väestön ja yksilön terveyttä ylläpidetään ja edistetään. Elinympäristöön vaikuttavan toiminnan harjoittajan on tunnistettava toimintansa terveyshaittaa aiheuttavat riskit ja

seurattava niihin vaikuttavia tekijöitä. Toimintaa on harjoitettava siten että terveyshaittojen syntyminen mahdollisuuksien mukaan estyy (terveydensuojelulaki 763/1994 2 §).

 

Lupa- ja valvontavirasto toteaa lausunnossaan 27.3.2026 seuraavaa:

Luonnonsuojelu

Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että hakemuksen muutoksen mukaiselle ojalinjalle tai sen läheisyyteen ei sijoitu tiedossa olevia luonnonsuojeluasetuksen (2023/1066) liitteiden 3 ja 5 rauhoitettujen kasvilajien esiintymiä, ei liitteen 6 uhanalaisten kasvilajien ja erityisesti suojeltavien lajien havaintopaikkoja eikä luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteen II a ja IV a eläinlajien eikä II b ja IV b kasvilajien havaintopaikkoja (17.3.2026 Lajitietokeskus). Ojalinja ei sijoitu luonnonsuojeluohjelmien alueelle, luonnonsuojelualueille, Natura 2000-verkoston alueille tai näiden läheisyyteen. Ojalinjan läheisyydessä noin 100 metrin etäisyydellä sijaitsee **********************. Lupa- ja valvontavirasto katsoo, että ojan leventäminen on suositeltavaa tehdä lajin pesimäajan (1.5.–31.8.) ulkopuolella.

 

Kaivosten valvonta

Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että kuten hakemuksestakin käy ilmi Kemin Ajotilauksen louhoksen kuivatusvedet on tähän asti johdettu Outokumpu Chrome Oy:n Kemin kaivoksen (Elijärven kaivos) ojaan. Kemin kaivoksen päästöjen laskentatavasta johtuen myös Ajotilauksen alueelta tuleva kuormitus on sisältynyt Kemin kaivoksen päästöihin. Kaivoksen typpikuormituksen osalta asia on ollut käsiteltävänä Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa ja edelleen Vaasan hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeus palautti asian Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn. Asian käsittely on edelleen kesken.

 

Haettu muutos selkeyttää tilannetta Kemin kaivoksen ja Kemin Ajotilauksen päästöjen ja niiden vaikutusten tarkkailun osalta, koska jatkossa Ajotilauksen päästöt voidaan pitää erillään kaivoksen päästöistä.

 

Erityisesti kiintoainepitoisuus on ajoittain ollut koholla kaivoksen alapuolisella vesistötarkkailupisteellä ilman että kaivokselta on tullut merkittävää määrää kiintoainekuormitusta. Hakemuksen liitteenä olevan vesinäytteen perusteella Ajotilauksen alueelta tulevassa vedessä on huomattavan paljon myös typpeä.

 

Vesien johtaminen

Hakemuksen mukaan alueelta pumpattavan veden määrä vaihtelee olosuhteiden mukaan arviolta 165–335 m³/vrk, keskimääräisen pumppausmäärän ollessa noin 258 m³/vrk. Suurimmat havaitut pumppausmäärät ovat 122 m³/h ja 2940 m³/vrk. Uuden ojalinjan alkupää on kaivettu syksyllä 2025 ja loppuosa kulkee muiden maanomistajien mailla. Hakija on sopinut asiasta maanomistajan kanssa. Ojauoman loppuosa viimeistellään alueen metsähakkuun jälkeen vuoden 2026 aikana. Muutoksella ei arvioida olevan haitallisia vaikutuksia ympäristöön tai vastaanottavaan vesistöön.

 

Uuteen ojalinjaan johdettaville pumppausvesille ei ole esitetty vesiensuojelurakennetta ennen niiden purkamista Iso-Ruonaojaan. Iso-Ruonaojan yläpuolinen valuma-alue on kyseisellä kohdalla noin 41 km² eli kyseessä on vesilain mukaan puro.

 

Lupa- ja valvontavirasto katsoo, että pumppausvesille tulee suunnitella riittävän kokoinen viivytysrakenne ennen vesien johtamista puroon. Rakenteen mitoituksen tulee perustua suurimpaan mahdolliseen pumppausvirtaamaan ja arvioituun kiintoainekuormaan. Rakenteet tulee huoltaa ja tyhjentää säännöllisesti ja huoltotoimenpiteet tulee kirjata.

 

Lupa- ja valvontavirasto myös katsoo, että ennen vesien johtamisen aloittamista hakijan tulee arvioida ja selvittää purkuvesien vaikutus uoman alapuolisten lähimpien teiden silta- ja rumpurakenteisiin. Arvioinnissa tulee tarkastella rakenteiden kuntoa ja mitoituksen riittävyyttä suhteessa toiminnan enimmäisvirtaamiin. Mikäli rakenteissa todetaan vaurioita tai mitoituspuutteita, tulee ne korjata. Hakija vastaa osaltaan siitä, ettei toiminta aiheuta haitallista padotusta, tulvariskiä tai vahinkoa alapuolisille maille tai rakenteille. Sillan tai rummun kunnossapidosta vastaa tienpitäjä.

 

Pintavesivaikutukset

Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että hakemuksen mukaisella pumppausvesien johtamisreitin muutoksella ei ole vaikutusta vesienhoidon tavoitteiden toteutumiseen.

 

Kannanotto

Lupa- ja valvontavirasto katsoo, että lausunnossa edellä mainitut asiat huomioiden maa-aines- ja ympäristöluvan muuttaminen on mahdollista ilman, että siitä aiheutuu maa-aineslaissa, ympäristönsuojelulaissa tai vesilaissa tarkoitettuja haittoja.

 

Lupa- ja valvontavirasto kuitenkin muistuttaa, että vaikka etukäteen arvioiden pinta- tai pohjaveteen kohdistuvia haittoja ei tulisikaan, on toiminnanharjoittaja vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisessa vastuussa mahdollisista vesiin kohdistuvista haitoista ja siten velvollinen muun muassa tarvittaviin korjaus- ja korvaustoimenpiteisiin. …

 

Tornionlaakson museon toteaa lausunnossaan 30.3.2026 seuraavaa:

Lähin muinaismuistolain (295/1963) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös on kiinteistöjen KTK Kuusela 241-406-37-21 ja Tuhkamaa 241-406-37-27

luoteisnurkassa sekä Tuhkamaa PR1 241-406-62-1 lounaisnurkassa sijaitseva kohde Tuhkamaa W (tunnus muinaisjäännösrekisterissä 241010136). Yleisesti ottaen Tuhkamaan alue, etenkin korkeammilla maastonkohdilla on potentiaalista varhaismetallikautisten muinaisjäännösten löytöaluetta.

 

Kiinteistöllä 241-406-37-21 on tehty arkeologin toimesta maastotarkastus

vuonna 2023. Muilla kiinteistöillä ja niiden rajoilla kyseinen ojalinjaus on jo

olemassa. Koska hankkeen arkeologisesti potentiaalisin alue on jo tarkastettu ja muualla levennetään jo olemassa olevaa ojaa arkeologisesti vähemmän potentiaalisilla, soisilla ja matalilla alueilla, ei Tornionlaakson museo edellytä arkeologista inventointia alueella.

 

Tornionlaakson museolla ei ole huomautettavaa lausunnolla olevasta luvan

muutoshakemuksesta.

 

Yksityishenkilö toteaa muistutuksessaan 9.3.2026 seuraavaa:

” Alla ajatuksiani, joihin pyydän kiinnittamaan huomiota, ja ehkä jopa edellyttämään luvan hakijan toimenpiteitä:

-          Luvan hakijan vesimäärät, joita johdetaan uudessa tilanteessa entistä suoremmin lso-Ruonanojaan, lisääntyvät tulevina vuosina selkeästi. lso-Ruonanojassa on useita ojan ylittäviä siltoja / putkirakenteisia rumpuja, jotka alkavat olla jo elinkaarensa päässä.

-          Kun nyt vesimäärät vain lisääntyvät, on mielestäni pelkona, että varsinkin rummut alkavat pettää, ja sen jälkeen ojan tukkeutuessa vesimassat leviävät hallitsemattomasti ympäristöön. Jo nyt on parissa rummussa vakavia vaurioita.

-          Miten luvan edellytyksissä otetaan huomioon ko. siltojen/rumpujen kunnossapito? Pitäisikö luvan ehtoihin määritellä luvan saajalle velvoite kunnossapidosta? Tämä pitäisi olla määrityksenä hyvin yksiselitteisesti luvan saajan velvoite, muuten kunnossapitoa ei tee kukaan.

-          Miten lisääntyvien kiintoainemäärien kerääminen määritellaan? Nyt näyttää saamani kuvan perusteella siltä, ettei ole mitään laskeuma-allasta, jolloin kiintoaineet kasaantuvat kaikki itse lso­Ruonanojaan. Ja tästä seuraa itse ojan mataloituminen ja muut muutokset.

-          Onko luvan saajalle tuleva oma seurantavelvoite lso-Ruonanojan kemikaalien sekä kiintoainepitoisuuksien osalta? Onko mittauspisteet määritelty? Nythän OKTO:lla on omansa.

 

Outokumpu Chrome Oy:n Kemin kaivos toteaa muistutuksessaan 30.4.2026 seuraavaa: ” Kemin kaivos näkee hyvänä hankkeena pumpattavien kuivanapitovesien johtamisen hakemuksen liitteenä olevan kuvan 1. punaista reittiä pitkin. Kemin kaivoksen ainetaseeseen perustuvan kuormituslaskennan alapuolinen tarkkailupiste (ChrP3) sijaitsee Iso-Ruonaojassa niin, että nykyistä, kuvan 1 oranssia reittiä pitkin johdettavat vedet ja niiden mukanaan tuoma kuormitus tulee mukaan ainetaselaskentaan. Hakemuksessa esitetyn muutoksen odotetaan vähentävän hakijan kiinteistöiltä olemassa olevaa, oranssia reittiä pitkin tulevaa kuormitusta, millä odotetaan olevan myönteinen vaikutus kaivoksen tarkkailupisteeseen ChrP3.

 

Vesienhallinta

Hakijan voimassa olevan maa-aines- ja ympäristöluvan lupamääräyksessä 13. on määrätty poistettavien kuivatusvesien johtamisesta liettymistilalliseen pumppukuopan kautta purkuojaan, lietetilan mitoituksesta siten, että veden viipymä altaassa on riittävän suuri esimerkiksi kiintoaineksen poistamiseksi vedestä ja että vesien johtamisjärjestelyjen toimivuutta on seurattava säännöllisesti. Kemin kaivos näkee ensisijaisen tärkeänä edelleen huolehtia kaikissa hakijan alueelta ulos johdettavissa nykyisissä ja tulevissa ojalinjoissa kiintoaineen riittävästä laskeutuksesta ennen kuivatusvesien johtamista Iso-Ruonaojaan. Lisäksi uuden ojalinjan leventämisessä on syytä ottaa huomioon pintarakenne ja esimerkiksi suojata penkereet murskeella tarvittavilta osin niin, ettei voimakaskaan virtaus huuhdo mukaansa ojien penkereitä ja sitä kautta lisää kiintoainekuormitusta ylivirtaamakausina. Maa-aines- ja ympäristöluvan mukaisen toiminnan aikana hakijan kiinteistöltä on ajoittain purettu oranssia ojalinjaa pitkin erittäin kiintoainepitoisia vesiä, mikä on näkynyt Iso-Ruonaojassa kaivoksen tarkkailupisteellä ChrP3 huomattavan korkeina pitoisuuksina. Hakija on kehittänyt toimintaansa muun muassa rakentamalla erillisen laskeutusaltaan nykyisen ojareitin varrelle, mikä omalta osaltaan on auttanut kiintoainekuorman hallinnassa, ja kiintoainekuormitus on pysynyt nykyisessä purkuojassa viime vuosina maltillisena.

 

Hakijan voimassa olevan maa-aines- ja ympäristöluvan lupamääräyksessä 13. on määrätty myös, että louhoksesta pumpattavien vesien määrästä tulee pitää kirjaa ja että Outokumpu Chrome Oy:n Kemin kaivokselle tulee kuukausittain ilmoittaa rikastushiekka-allas 6 ympärysojaan johdettavien vesien määrä (m3). Kemin kaivos huomauttaa, että kyseessä on hakemuksen kuvassa 1 esitetty nykyinen, oranssi oja, ja ettei kaivokselle ole ilmoitettu hakijan alueelta ulos johdettujen vesien määriä, vaikka lupamääräys niin edellyttää. Kemin kaivos näkee edelleen tärkeänä, että hakijan kiinteistöltä Iso-Ruonaojaan pumpattavista ja johdettavista vesimääristä pidetään kirjaa sekä uuden ojalinjan että nykyisen ojalinjan osalta ja että määrät ilmoitetaan kaivokselle kuukausittain näytetulosten yhteydessä. Näin voidaan arvioida sekä Tuhkamaan alueen toimijoiden että kaivoksen vaikutuksia Iso-Ruonaojaan.

 

Vedenlaadun tarkkailu

Hakija on esittänyt, että ”…toiminta jatkuu voimassa olevien lupamääräysten mukaisesti” ja että ”Vesinäytetutkimukset suoritetaan kuten jo myönnettyyn lupaan on kirjattu”. Hakijan voimassa olevan maa-aines- ja ympäristöluvan lupamääräyksen 14. mukaisesti hakijan on tutkittava vedenlaatua aikana, jolloin vesiä johdetaan kyseiseen ojaan. Kemin kaivos täsmentää, että voimassa olevassa luvassa on tarkoitettu hakemuksen kuvan 1 nykyistä, oranssia ojalinjaa. Hakemusasiakirjojen mukaan kyseinen ojalinja jää edelleen käyttöön ja sen kautta johdetaan hakijan maa-aineksen louhinta-alueelta sade- ja valumavesiä Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 6 ympärysojaan, ja tämä hakijan alueen kuormitus tulee edelleen mukaan Kemin kaivoksen kuormituslaskennan tarkkailupisteelle ChrP3. Lisäksi hakija on läjittänyt maa-aineksia kyseisen ojan valuma-alueelle. Kemin kaivoksen näkemyksen mukaan on tärkeää, että nykyisen ojan tarkkailua jatketaan lupamääräyksen mukaisesti kuukausittain niinä kuukausina, kun vesiä ojan kautta Rikastushiekka-altaan 6 ympärysojaan johdetaan, ja että vuosittain tehdään laajempi, lupamääräyksen mukainen analyysi. Tulokset tulee toimittaa jatkossakin Kemin kaivoksen käyttöön kuukauden sisällä niiden valmistumisesta, jotta se voi arvioida oman toimintansa lisäksi Tuhkamaan alueen toimijoiden vaikutuksia Iso-Ruonaojan veden laatuun.

 

Kemin kaivos korostaa, että myös uuden ojalinjan veden laatua on tarkkailtava niiden kuukausien aikana, kun vettä Iso-Ruonaojaan johdetaan ja että kerran vuodessa on tehtävä lupamääräyksen 14 mukainen laajempi analyysi. Tulokset tulee toimittaa Kemin kaivokselle kuukauden sisällä niiden valmistumisesta. Voimassa olevan luvan lupamääräyksen 14 mukaisesti alueelta poisjohdettavasta vedestä tulee tutkia pH, typpi, fosfori, kloridi, kiintoaine ja sähköjohtavuus niinä kuukausina, kun vesiä johdetaan. Lisäksi kerran vuodessa kesäkuussa tai aikana, jolloin näytteenotto on mahdollista, tulee alueelta poisjohdettavasta vedestä tutkia lämpötila, haju, pH, sähkönjohtavuus, sameus, sulfaatti, kokonaistyppi, fosfori, ammonium, nitraatti, CODMn, kloridi ja öljyhiilivedyt (C10-C40, määritysraja 50 μg/l). Kemin kaivos näkee näiden olevan riittävät komponentit sekä olemassa olevan ojan että uuden ojan vedenlaadun tarkkailuun.

 

Viereiseltä kiinteistöltä johdettujen vesien yhteisvaikutusten tarkkailu

Tuhkamaan alueella on vireillä samanaikaisesti Destia Oy:n maa-aineksen ottamis- ja ympäristölupahakemus kiviaineksen ottoon, louhintaan ja murskaukseen sekä ympäristölupahakemus rakentamisessa syntyneen pilaantumattoman maan, betoni-, tiili- ja asfalttijätteen käsittelyyn sekä rakentamisessa syntyneen pilaantumattoman maa-aineksen maankaatopaikkaan viereiselle Männikkö-nimiselle kiinteistölle (241-406-63-1). Ottamis- ja ympäristölupahakemuksessa esitetään vesien osalta seuraavaa: ”Ottamisalueelle louhokseen kerääntyy hulevesiä ympäristöstä. Hulevedet valuvat alueen eteläpuolella sijaitsevalle Kemin Ajotilauksen ottamisalueelle. Kemin Ajotilaus suorittaa jatkuvaa hulevesien poistopumppausta, joten alueelle ei keräänny hulevesilammikoita.” Destian hakemuksessa esitetyn perusteella hakijan kiinteistöltä poistettavien vesien kuormitus kasvaa, jolloin vesienhallintatoimet sekä veden laadun ja määrän tarkkailun tärkeys korostuvat entisestään, mikä on huomioitava lupaa myönnettäessä. Lisäksi Kemin kaivos huomauttaa, että johdettiinpa ojan kautta joko Kemin Ajotilaus Oy:n toiminnan aikaisia vesiä ja/tai Destia Oy:n toiminnan aikaisia vesiä, on näytteenotosta ja tulosten toimittamisesta Kemin kaivokselle huolehdittava joko Kemin Ajotilaus Oy:n tai Destia Oy:n toimesta.

 

Kemin kaivos tarkkailee Iso-Ruonaojan vedenlaatua myös alajuoksulla tarkkailupisteellä Chr5 sekä Hepolahdessa tarkkailupisteellä ChrP4, joihin Tuhkamaan alueelta Iso-Ruonaojaan johdettujen vesien kuormitus vaikuttaa. Näin ollen hakijan alueelta Iso-Ruonaojaan nykyistä ojalinjaa sekä uutta ojalinjaa pitkin johdettavien vesien määrän ja laadun seuranta ovat perusteltuja.

 

Kemin Ajotilaus Oy on antanut vastineen lausuntojen ja muistutusten johdosta 29.4.2026 ja 8.5.2026 (liite 4) ja toteaa niissä seuraavaa:

 

” Lupa ja valvontavirasto lausunto 27.3.2026 LVV-U/41169/2026

Uuden ojalinjan suunnitelmakuvasta selviää viivytysaltaiden sijainti.

Sadetilastojen perusteella teoreettinen sademäärä louhoksen alueelle on 0-336 m3/vrk. Kesäaikana haihtuminen poistaa vedestä ison osuuden. Viivytysaltaiden laskennallinen koko on n. 600 m3 (pituus yht. 600m*leveys ka. 2 m* syvyys ka. 0,5 m) eli purnpattavan veden viipyma altaissa on vahintaan 1,8 vuorokautta. Myos louhoksen iso allas n. 2500 m3 ja 5 m3 sakkakaivo poistavat tehokkaasti kiintoainesta vedestä.

 

Uuden ojan vierustaa kulkee huoltotie, jota käytetään ojan ja altaiden tarkkailuun ja tarvittaviin huoltotöihin. Viivytysaltaista ja sakkakaivosta poistetaan kiintoaines säännöllisesti ja aina tarvittaessa.

Purkuvesillämme ei ole merkittävä vaikutusta Iso Ruonaojan alapuolisiin silta- ja rumpurakenteisiin. Viitaten tarkastuskertomukseen 27.4.2026 (Ympäristötarkastaja Lotta Mattilan käynti alueella 20.4.2026)

 

Naapurin lausunto 9.3.2026 (vesimaarat, viivytysrakenteet, vaikutukset silta- ja rumpurakenteisiin)

Vesimäärä eivät käytännössä lisäänny louhoksen laajentuessa, koska koko alueen sade- ja sulamisvedet ohjautuvat kauttaaltaan Iso Ruonaojaan jo nyt. Purkuvesillämme ei ole merkittävää vaikutusta Iso Ruonaojan alapuolisiin silta- ja rumpurakenteisiin. Viitaten tarkastuskertomukseen 27.4.2026 (Ympäristötarkastaja Lotta Mattilan kaynti alueella 20.4.2026) Kemin Ajotilaus Oy:lla on seurantavelvoite pumpattaville vesille.

 

Lausunto Tornionlaakson museo viranhaltijapäätös 30.3.2026 (175/12.03.03.00.01/2026)

Kemin Ajotilaus Oy tyytyy Tornionlaakson museon lausuntoon.

 

 Outokumpu Chrome Oy Kemin kaivos muistutus 30.4.2026

 (Naapurin kuuleminen 1431/11.01.00.06/2021)

 

Vesien hallinta: Uuden ojalinjan suunnitelmakuvasta selviää viivytysaltaiden sijainti. Sadetilastojen perusteella teoreettinen sademäärä louhoksen alueelle on 0-336 m3 / vrk. Kesäaikana haihtuminen poistaa vedestä ison osuuden. Viivytysaltaiden laskennallinen koko on n. 600 m3 (pituus yht. 600m* leveys ka. 2 m* syvyys ka. 0,5 m) eli pumpattavan veden viipymä altaissa on vähintään 1,8 vuorokautta. Myos louhoksen iso allas n. 2500 m3 ja 5 m3 sakkakaivo poistavat tehokkaasti kiintoainesta vedestä. Uuden ojan vierustaa kulkee huoltotie, jota käytetään ojan ja altaiden tarkkailuun ja tarvittaviin huoltotöihin. Viivytysaltaista ja sakkakaivosta poistetaan kiintoaines säännöllisesti ja aina tarvittaessa. Purkuvesillämme ei ole merkittävää vaikutusta Iso Ruonaojan alapuolisiin silta- ja rumpurakenteisiin. Viitaten tarkastuskertomukseen  27.4.2026 (Ympäristötarkastaja Lotta Mattilan käynti alueella 20.4.2026). Vesimäärät eivät käytännössä lisäänny louhoksen laajentuessa, koska koko alueen sade- ja sulamisvedet ohjautuvat kauttaaltaan Iso Ruonaojaan jo nyt.

 

Kemin Ajotilaus Oy:llä on seurantavelvoite louhoksesta pumpattaville vesille. Joulukuun lopusta maaliskuun lopulle 3 kuukauden aikana ei pumppausta suoritettu. Viimeisin näytteenotto pumpattavasta vedestä otettiin 28.4.2026 ulkopuolisen näytteenottajan toimesta. Tulokset ja pumpatun veden määrän ilmoitamme kaivokselle tuloksen saatuamme.

 

Vedenlaadun tarkkailu: Ojalinjan muutoksen jälkeen nykyiseen ojalinjaan (kartassa oranssilla) ei pumpata eika johdeta louhoksesta vesiä. Vesimäärä tulee ojassa vähenemään merkittävästi. Ojanlinjan valuma-allas jää entiselleen. Ojaa tarkkaillaan ja valuma-allas huolletaan tarpeen mukaan. Ojaan kertyy vesiä ympäröiviltä metsäalueilta sekä puhtaiden ylijäämämaiden läjitysalueelta.

 

Viereiseltä kiinteistoltä johdettujen vesien yhteisvaikutusten tarkkailu: Kiinteistö Männikko 241-406-63-1 (Destia Oy). Destia Oy vastaa oman kiinteistonsä hulevesien hallinnan suunnittelusta ja seurannasta kaikkine velvollisuuksineen. ”

 

Lupa-alueelle on suoritettu valvontatarkastus 20.4.2026 (liite 8), jollon katselmoitiin ja arvioitiin jo osittain valmistunutta ojalinjastoa, sekä

keskusteltiin toimenpiteistä, jotka tulee tehdä ennen toiminnan muutoksen toimeenpanoa.

 

Liitteet Muutoslupahakemus, täydennyksineen 12.1.2026, 29.1.2026 (liite 1)

Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonnan lausunto 4.3.2026, Lupa- ja valvontaviraston lausunto 27.3.2026 sekä Tornionlaakson museon lausunto 30.3.2026 (liite 2)

Yksityishenkilön muistutus 9.3.2026 ja Outokumpu Chrome Oy:n Kemin kaivoksen muistutus 30.4.2026 (liite 3)

Kemin Ajotilaus Oy:n vastine 29.4.2026 ja 8.5.2026 (liite 4)

Tarkastuspöytäkirja 20.4.2026 (liite 5)

Ehdotus muutetuksi maa-aines- ja ympäristöluvaksi (liite 6)

 

Asian ratkaisuksi esitetään seuraavaa:

 

Meri-Lapin ympäristölautakunta päättää muuttaa Kemin Ajotilaus Oy:lle  myönnettyä maa-aineslain (555/1981) ja ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista yhteislupaa (MELAYMP 28.6.2022 § 53) lupamääräysten 13 ja 14 osalta.  Muilta osin yhteislupa (MELAYMP 28.6.2022 § 53) jää voimaan muuttumattomana.

 

Toimintaa on harjoitettava alkuperäisen luvan (MELAYMP 28.6.2022 § 53) sekä muutoshakemuksessa ja sen täydennyksissä esitettyjen suunnitelmien mukaisesti, ellei seuraavissa lupamääräyksissä toisin määrätä.

 

 Muutetut lupamääräykset (lisätyt kohdat kursiivilla, poistetut yliviivattu)

 

13. Toiminta-alueelta poistettavat louhoksen kuivatusvedet tulee johtaa liettymistilallisen pumppukuopan, joka sijaitsee louhoksen koilliskulmassa, kautta purkuojaan, joka kulkee tilan KTK-Kuusela 241-406-37-21 koillisosassa, tilojen 241-406-83-4 Toimela ja KTK-Kuusela 241-406-37-21 rajalla sekä tilan 241-406-83-4 Toimela läpi Iso-Ruonanojaan. Vesien johtaminen ei saa aiheuttaa muutoksia alueen vesien laatuun tai määrään, tulvan vaaraa tai vettymistä, haitallista padotusta tai vahinkoa alapuolisille maille tai rakenteille.

 

Toiminnanharjoittajan on huolehdittava ojien kunnossapidosta sekä hoidosta. Louhoksesta pumpattavien vesien määrästä (m3) tulee pitää kirjaa uudesta ojastosta kuukausittain. Kesäkuun (30.6.) 2027 loppuun saakka toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle kuukausittaiset vesien pumppausmäärät, ja tämän ajankohdan jälkeen kuukausittaiset vesimäärät tulee ilmoittaa vuosiraportoinnin yhteydessä valvontaviranomaiselle.

 

Outokumpu Chrome Oy:n Kemin kaivokselle tulee lisäksi kuukausittain ilmoittaa rikastushiekka-allas 6 ympärysojaan johdettavien vesien määrä (m3). Outokumpu Chrome Oy:n Kemin kaivokselle tulee ilmoittaa uuden ojalinjaston kautta louhoksesta johdettavien vesien määrä (m3) kuukausittain. Vanhasta ojalinjasta ei tule johtaa louhokselta kuivatusvesiä Outokumpu Chrome Oy:n Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 6 ympärysojaan uuden ojalinjan käyttöönoton jälkeen. Mikäli louhosvesiä halutaan myöhemmässä vaiheessa johtaa uudestaan Kemin kaivoksen alueelle, tulee toiminnanharjoittajan hakea ympäristöluvan muutosta.

 

Lietetila sekä ojaston selkeytysrakenteet tulee mitoittaa siten, että veden viipymä altaassa ja rakenteissa on riittävän suuri esimerkiksi kiintoaineksen poistamiseksi vedestä. Mikäli myöhemmässä vaiheessa todetaan vesiensuojelurakenteiden olevan riittämättömät, esimerkiksi viipymän olevan altaissa ja rakenteissa liian pieni vesimäärään nähden, tulee toiminnanharjoittajan tehdä tarvittavat muutokset, eli uusia rakenteita tai muuta vastaavaa, haitan estämiseksi. Tarvittaessa valvontaviranomainen voi vaatia ulkopuolisen tahon tekemään selvityksen tai antamaan lausunnon esimerkiksi vesiensuojelurakenteiden toimivuudesta tai niihin tarvittavista muutostöistä.

 

Liettymistilan sekä selkeytysrakenteiden pohja tulee rakentaa siten, että niistä on mahdollista poistaa kertyvä liete. Liete tulee sijoittaa siten, että se ei pääse valumaan ojiin tai pölyämään kuivattuaan. Vesien johtamisjärjestelyjen toimivuutta on seurattava säännöllisesti ja erityisesti ylivirtaamakaudella sekä rankkasateiden aikana, ja rakenteita tulee huoltaa ja tyhjentää säännöllisesti. Rakenteiden huoltotoimenpiteistä tulee pitää kirjaa. Huoltotoimenpiteet tulee toimittaa valvontaviranomaiselle vuosiraportoinnin yhteydessä.

 

Mikäli ojia on tarpeen leventää, tulee ne tehdä uhanalaisen lajin pesimäajan pesimäajan (1.5.–31.8.) ulkopuolella. Ojalinjan leventämisessä tulee huomioida penkereiden suojaustoimet niin, että voimakas virtaus ei huuhdo niitä ja lisää kiintoainekuormitusta ylivirtaamakausina.

 

Mikäli vesien johtamisesta aiheutuu ennalta arvaamattomia seurauksia, luvan saajan on viivytyksettä ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Toiminnanharjoittaja on vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisessa vastuussa mahdollisista vesiin kohdistuvista haitoista, ja siten velvollinen muun muassa tarvittaviin korjaus- ja korvaustoimenpiteisiin. (MAL 11 §, YSL 7, 8, 16, 17, 52, 62 §, VNA 713/2014 15 §, LSL 69, 70 § ja VL luku 3)

 

14. Uuteen ojalinjastoon johdettavan veden laatua tulee tutkia kuukausittain aikana, jolloin vesiä johdetaan Iso Ruonanojaan, kesäkuuhun 2027 asti. Poisjohdettavasta vedestä tulee tutkia pH, typpi, fosfori, kloridi, kiintoaine ja sähköjohtavuus ja tulokset tulee toimittaa Outokumpu Chrome Oy:n Kemin kaivokselle kerran kuukaudessa ja valvontaviranomaiselle. Mikäli kesäkuun (30.6.) 2027 jälkeen todetaan, että louhoksesta poisjohdettavat vedet eivät ole vaikuttaneet Kemin kaivoksen Iso Ruonanojan alajuoksun ja/tai Hepolahden tarkkailupisteisiin merkittävästi, voidaan tarkkailu lopettaa, jos olosuhteet louhoksella pysyvät ennallaan. Kuitenkin mikäli louhoksesta poisjohdettavasta vedestä todetaan ilmenevän vaikutuksia myöhemmin Kemin kaivoksen tarkkailupisteillä Iso Ruonanojan alajuoksulla, tulee jatkaa kuukausittaista tarkkailua lupamääräyksen tämän kappaleen mukaisesti.

 

Kesäkuun (30.6.) 2027 jälkeen, mikäli louhoksesta poisjohdettavat vedet eivät ole merkittävästi vaikuttaneet alapuolisiin tarkkailupisteisiin ja olosuhteet louhoksella ovat pysyneet samoina, kerran vuodessa kesäkuussa tai aikana, jolloin näytteenotto on mahdollista, tulee ottaa kaksi vesinäytettä seuraavista näytteenottopaikoista: selkeytysrakenteiden jälkeisestä ojavedestä ja Iso Ruonanojaan purkavasta vedestä. Näytteistä tulee tutkia pH, typpi, fosfori, kloridi, kiintoaine ja sähköjohtavuus.

 

Lisäksi kerran vuodessa kesäkuussa tai aikana, jolloin näytteenotto on mahdollista, tulee alueelta poisjohdettavasta vedestä louhoksen koilliskulmassa sijaitsevasta pumppukaivosta tutkia kiintoaine, lämpötila, haju, pH, sähkönjohtavuus, sameus, sulfaatti, kokonaistyppi, fosfori, ammonium, nitraatti, CODMn, kloridi ja öljyhiilivedyt (C10-C40, määritysraja 50 μg/l).

 

Näytteenotto ja analysointi on suoritettava ulkopuolisen asiantuntijan toimesta standardien mukaisesti. Analyysivalikoimaa ja tarkkailua voidaan tarkistaa lupa-aikana. Analyysitodistus toimitetaan vuosiraportoinnin yhteydessä. (MAL 11 §, YSL 7, 8, 16, 17, 52, 62 §, VNA 713/2014 15 §)

 

Muilta osin maa-ainesluvan alkuperäiset lupamääräykset pysyvät voimassa.

 

Ratkaisun perustelut

 

Luvan myöntämisen edellytykset ja lupaharkinta

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 89 §:n mukaan toiminnanharjoittaja voi hakea ympäristöluvan muuttamista. Luvan muuttamista koskevaan toiminnanharjoittajan hakemukseen sovelletaan, mitä 39 §:ssä säädetään lupahakemuksesta. Ympäristönsuojelulain 48 §:n mukaan toiminnan olennaista muuttamista koskeva lupahakemus on ratkaistava siten, että harkinta kattaa ne toiminnan osat, joihin olennainen muutos voi vaikuttaa ja ne ympäristöön kohdistuvat vaikutukset ja riskit, joita muutos voi aiheuttaa.

 

Ympäristönsuojelulain 49 §:n mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta  naapureille tai lähistöllä asuville. Toiminta on sijoitettava siten, että toiminnasta ei aiheudu pilaantumisen vaaraa ja pilaantumista voidaan ehkäistä. Toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti.

 

Yhteisluvan muuttamista haetaan olemassa olevan louhoksen vesien poistopumpun sijainnille sekä poistettavien vesien reitille. Hakemuksessa tarkoitettu toiminta sijoittuu tiloille KTK-Kuusela 241-406-37-21 ja Toimela 241-406-83-4. Meri-Lapin ympäristölautakunnan myöntämän yhteisluvan (MELAYMP 28.6.2022 § 53) lupaharkinnassa on luvitettu vesien poisjohtaminen Iso Ruonanojaan (Kemin kaivoksen ojaston kautta), ja että louhoksesta pois johdettavista vesistä ei ennalta arvioiden aiheudu terveyshaittaa, ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan vaarantumista toiminnan vaikutusalueella.

 

Vesien johtamisreitin muutoksesta kuitenkin voi aiheutua vaikutuksia Iso Ruonanojaan, joten muutospäätöksessä on muutettu lupamääräyksiä louhoksesta poisjohdettavien vesien laadun ja määrän tarkkailulle. Lisäksi vesiensuojelurakenteiden osalta toiminnanharjoittaja velvoitetaan rakenteiden kunnossapitoon sekä huoltotöihin, ja tarvittaessa uudistamaan rakenteita, mikäli haittoja esiintyy. Ennalta arvioiden vesiensuojelurakenteet ovat toimivammat uudessa ojalinjastossa, sillä selkeytystilavuutta on koko linjaston alueella enemmän verrattuna vanhan ojan vastaaviin tilavuuksiin. Näin ollen poispumpattavien vesien reitin muutoksesta ei myöskään arvioida aiheutuvan eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapureille.

 

Lupaharkinnassa on huomioitu ympäristönsuojelulaki, jätelaki sekä niiden nojalla annetut asetukset. Kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla annettuja määräyksiä noudattaen, toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

 

Lupaviranomaisen tämänhetkisen tiedon mukaan ympäristöluvan myöntämisen edellytykset täyttyvät.

 

Lupamääräysten perustelut

 

 Alkuperäistä lupamääräystä 13 on muutettu hakemuksen mukaisesti siten, että se vastaa sisällöltään muutoshakemusta poistopumpun ja uuden ojalinjaston sijainteja tiloilla KTK-Kuusela 241-406-37-21 ja Toimela 241-406-83-4. Lupamääräykseen on tarkennettu toiminnanharjoittajan velvoitetta tarkkailla ja pitää kirjaa louhoksesta poisjohdettavien vesien määristä. Hakemuksen mukaisesti vanhaan ojastoon ei johdeta enää louhoksen kuivatusvesiä, joten maininnat vanhasta ojalinjasta on poistettu lupamääräyksestä. Vanha ojalinja on kaivettu kiinteistölle siitä syystä, että se johtaa louhoksen kuivatusvesiä. Kun vedet ohjataan nyt uuteen ojalinjastoon, oletuksena on, että oja kuivuu. Mikäli ojassa on edelleen vettä muutoksen jälkeen, vesiä tulee tarkkailla jätteenkäsittelylle myönnetyn ympäristöluvan (20.6.2023 § 45) lupamääräysten mukaisesti. Ja mikäli tarvetta myöhemmässä vaiheessa tarkkailulle ei ole, asia käsitellään ympäristöluvan (20.6.2023 § 45) muutoksena, sillä kyse on maankaatopaikalta johdettavista vesistä, ei louhoksesta johdettavista vesistä. Tarkkailun ilmoittamisvelvollisuutta kuukausittain myös valvontaviranomaiselle kesäkuuhun 2027 asti perustellaan sillä, että valvontaviranomaisella tulee olla valvonnan onnistumiseksi ajantasainen tieto todellisista louhoksesta poispumpattavien vesien määrästä, eikä ainoastaan teoreettisesta määrästä. Lisäksi on tarkennettu toiminnanharjoittajan vastuuta ojaston rakenteiden toimivuuden tarkkailuun, rakenteiden kunnossapitoon ja mitoitukseen liittyen, sekä ylipäätään vastuita vesien johtamiseen liittyen. Vesien johtamisreitin ensimmäinen kaivorakenne poistaa paljon kiintoainesta vedestä, jo ennen ojastoon johtamista. Tarkennuksella varmistutaan siitä, että toiminnasta ei aiheudu pilaantumisen vaaraa ympäristöön. Lupamääräyksen muutokset ovat tarpeellisia tukemaan toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuuden toteutumista ja ympäristövaikutusten seurantaa sekä myös valvonnan seurantaa. Toiminnanharjoittajan tulee olla ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Lupamääräykseen on lisätty toiminta-ajan rajoitus ojalinjan mahdollisille korjaustöille, jotta toiminnasta ei aiheudu luonnonsuojelulain vastaisia vaikutuksia.

 

Alkuperäistä lupamääräystä 14 on muutettu niin, että ojalinjastoon johdettavan veden kuukausittaista tarkkailuvelvoitetta on lievennetty myöhemmässä vaiheessa, kesäkuun (30.6.) 2027 jälkeen tehtäväksi kerran vuodessa, mikäli merkittäviä vaikutuksia alapuoliselle Kemin kaivoksen tarkkailupisteelle ei ole todettu. Lisäksi on annettu tarkemmat näytteenottopisteet. Yhteisluvan muutoshakemuksessa ei ole esitetty kuukausittaisia tarkkailutuloksia. Ympäristönsuojelulain 52 §:n mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Lupaviranomaisen näkemyksen mukaan on perusteltua, että ensimmäisen vuoden aikana uuden ojalinjaston vesiensuojelurakenteiden toimivuutta ja  Iso Ruonanojaan aiheutuvia vaikutuksia tutkitaan tehostetusti. Tulosten perusteella tarkastellaan, onko tarpeen jatkaa tehostettua tarkkailua. Kemin kaivoksen Iso Ruonanojan alajuoksun ja/tai Hepolahden tarkkailupisteisiin on matkaa keskimäärin 10 kilometriä, ja Iso Ruonanojalle kuormitusta aiheuttavat myös muutkin päästölähteet. Tilalta KTK-Kuusela 241-406-37-21 johdettavat kuivatusvedet on yksi pistekuormittaja, ja otettaessa huomioon toiminnan vaikutus kokonaisuutena, tarkkailuvelvoitteen muuttaminen (lieventäminen ehdollisena) on perusteltua. Vuosittain tehtävä laajempi vedenlaadun tarkkailuvelvoite pysyy voimassa.

 

Muistutusten ja lausuntojen huomioiminen

Annetut lausunnot on otettu huomioon lupaharkinnassa ja lupamääräyksissä. Annetut muistutukset on otettu huomioon niiltä osin, kuin muistutuksissa esitetyt asiat kuuluvat sovellettavaksi ympäristölupaharkinnassa. Perustelut lupamääräyskohtaisesti on esitetty kappaleessa ”lupamääräysten perustelut”. Yksityishenkilön muistutukseen liittyen todetaan erikseen, että sillan tai rummun kunnossapidosta vastaa tienpitäjä. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ei ole toimivaltainen viranomainen yksityistieasioihin kuuluvissa asioissa.

 

Luvan voimassaolo

Tämä päätös myönnetään alkuperäisen päätöksen (28.6.2022 § 53) mukaisesti voimassa 30.6.2032 asti. Toiminnalle on haettava uutta ympäristölupaa tai ympäristöluvan muutosta, mikäli toiminnassa

tapahtuu päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu ympäristön kannalta olennainen muutos.

 

Muutoksenhaku

Tämä päätös on lainvoimainen valitusajan päätyttyä, mikäli päätökseen ei haeta muutosta. Tähän päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on liitteenä.

 

Käsittelymaksu

Asian käsittelystä peritään ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3 §:n mukainen käsittelymaksu 180 euroa.

 

Jakelu

Kemin Ajotilaus Oy

Muistutuksen jättänyt yksityishenkilö

Outokumpu Chrome Oy, Kemin kaivos

Lupa- ja valvontavirasto

Tornionlaakson museo

Meri-Lapin ympäristöterveysvalvonta

 

Sovelletut oikeusohjeet:

 

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 6-8 §, 15-18 §, 20 §, 22 §, 27 §, 29 §,  34 §, 37 §, 40 §, 42-44 §, 48-49 §, 52 §, 62 §, 83 §, 85 §, 87 §, 89 §, 190-191 §, 205 §

Vesilaki (587/2011), luku 3

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014): 2–3 §, 8 §, 11 §, 13–15 §

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (voimassa 1.6.2019) 3 §

Luonnonsuojelulaki (9/2023) 69-70 §

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa

 

Päätösehdotus 

Meri-Lapin ympäristölautakunta tekee liitteen mukaisen maa-aines- ja ympäristöluvan muutospäätöksen, josta peritään ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3 §:n mukainen käsittelymaksu 180 euroa. Maa-aines- ja ympäristöluvan muutospäätökseen liitetään valitusosoitus Vaasan hallinto-oikeuteen. Luvan muutospäätös ja kuulutus päätöksestä laitetaan nähtäville Tornion kaupungin ja Keminmaan kunnan verkkosivuille. Tieto päätöksestä julkaistaan Lounais-Lappi -lehdessä.

Päätös maa-aines- ja ympäristöluvan muutoksesta liitteineen toimitetaan hakijalle, muistutuksen jättäneille, Meri-Lapin ympäristöterveysvalvontaan sekä Lupa- ja valvontavirastolle. Tieto päätöksestä lähetetään niille, joille lähetettiin tieto muutoshakemuksen vireilläolosta. Tieto päivitetään Notto- ja YLVA-järjestelmiin.

Pidetään pöytäkirja kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.

 

Päätös 

 

 

 _______