Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 429



 

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2022

 

KH 15.11.2021 § 429  

1189/02.03.02.01/2021  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

Kiinteistöverolain (654/1992) 11 §:n (1266/2001) mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen. Veromenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, tulee ilmoitus tehdä viimeistään sitä seuraavana arkipäivänä. Vuoden 2022 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan marraskuun 17. päivänä.

 

Kiinteistöveroprosentit määrätään sadasosaprosentin tarkkuudella. Jos ilmoitusta ei ole annettu määräajassa, verotuksessa käytetään edellisen vuoden kiinteistöveroprosentteja, kuitenkin vähintään alinta lain mukaista prosenttia.

 

Tornion kaupunki korotti kiinteistöveroprosentteja vuodelle 2017. Yleinen kiinteistöveroprosentti korotettiin 1,05 prosentista 1,12 prosenttiin ja vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti korotettiin 0,42 prosentista 0,50 prosenttiin. Vuodelle 2019 voimalaitoksen kiinteistöveroprosenttia korotettiin 2,50 prosentista 3,10 prosenttiin.

 

Kiinteistöveron ylä- ja alarajat:

 

Kiinteistövero

Ala- ja ylärajat v. 2022

Tornio 2021

Yleinen kiinteistövero

0,93 - 2,00

1,12

Vakituinen asuinrakennus

0,41 - 1,00

0,50

Muu asuinrakennus

0,93 - 2,00

1,00

Rakentamaton rakennuspaikka

2,00 - 6,00

3,00

Voimalaitos

enintään 3,10

3,10

Yleishyödyllinen yhteisö

0,00 - 2,00

0,00

 

Kiinteistöveroprosentit vuonna 2021 koko maassa, Lapissa, Kemissä, Keminmaassa, Rovaniemellä ja Torniossa:

 

Kiinteistö-

vero-% 2021

Koko

maa

Lappi

Tornio

Kemi

Keminmaa

Rovaniemi

Yleinen

1,11

1,30

1,12

1,24

1,15

1,55

Vakituinen

asunto

0,51

0,53

0,50

0,50

0,41

0,60

Muu asuin.rak.

1,20

1,22

1,00

1,00

1,00

1,20

 

Oheisaineisto Lapin kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit 2021

Tornion kiinteistöveron tulopohja (Kuntaliiton yhteenveto)

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Esitetään kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää pitää kiinteistöveroprosentit vuoden 2021 tasolla.

 

yleinen kiinteistövero  1,12 %

vakituinen asuinrakennus  0,50 %

muu asuinrakennus  1,00 %

voimalaitos    3,10 %

yleishyödyllinen yhteisö   0,00 %

rakentamaton rak. paikka   3,00 %

Todetaan, että kaupunginhallituksen esitys 15.11.2021 kokouksesta siirretään suoraan kaupunginvaltuustolle käsiteltäväksi valtuuston 15.11.2021 klo 18:00 alkavaan kokoukseen.

Katsotaan pöytäkirja tarkistetuksi tämän asian osalta kokouksessa.


 

Päätös Hyväksyttiin ja esitetään edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 _______