Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 218


 

Kirjanpitäjän toimen täyttäminen

 

KH 09.05.2022 § 201 

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Anne Vuorjoki

 

 Tornion kaupungin keskushallintopalveluissa on ollut haettavana kirjanpitäjän toimi 20.4.- 5.5.2022 välisenä aikana. Työpaikkailmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, MOL:ssa, Lapin Kansassa ja Kalevassa

Kirjanpitäjän keskeisiä tehtäviä ovat Tornion kaupungin ja konsernin tilinpäätöksen, osavuosikatsausten sekä talousarvion laatimiseen liittyvät avustavat tehtävät sekä muita kirjanpitoon liittyvät tehtävät mm. eri taloushallinnon ohjelmien pääkäyttäjyys, erilaisten aineistojen siirto kirjanpitoon, käyttöomaisuuskirjanpito ja poistolaskenta..

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, ammatillinen perustutkinto tai vastaava opistotasoinen tutkinto sekä riittävä perehtyneisyys kirjanpitoon.

Toimi täytetään aikaisintaan 1.6.2022 alkaen. Työsuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät KVTES:n ja kaupungin palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävässä sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Toimeen valitun on ennen toimen vastaanottamisesta esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Määräaikaan 5.5.2022 klo 12.00 mennessä saapui 8 hakemusta. Hakemukset oheisaineistona.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus  Merkitään hakijat tiedoksi, päätetään haastatteluun kutsuttavista ja haastatteluajankohdasta.

 

Päätös Päätettiin haastatella kaksi hakijaa. Haastattelijoiksi nimettiin kaupunginhallituksen edustajiksi henkilöstöjaoston puheenjohtaja Marja-Liisa Husa sekä Outi Rämö ja viranhaltijoista talousjohtaja Anne Vuorjoki sekä kehitysjohtaja Sampo Kangastalo.

Ryhmä sopii haastatteluajat.

 

 _______

 

 

 

 

KH 23.05.2022 § 218  

1908/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija kehitysjohtaja Sampo Kangastalo

 

Viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä koostunut haastatteluryhmä haastatteli kirjanpitäjän toimeen hakeneista kandidaateista kaksi henkilöä 20.5.2022.

Toimeen sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Valitun henkilön on toimitettava Tornion kaupungille hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen toimen vastaanottamista ja vaalin vahvistamista.

Pöytäkirja on perusteltua tarkastaa tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Teen päätösesityksen kokouksessa. 

 

Päätös Asiasta käydyn keskustelun aikana kaupunginjohtaja esitti valittavaksi kirjanpitäjän toimeen Paula Kittilän ja varalle Anne Keinäsen.

Toimeen sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on toimitettava Tornion kaupungille hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen toimen vastaanottamista ja vaalin vahvistamista.

Hyväksyttiin yksimielisesti ja katsottiin pöytäkirja tarkastetuksi asian osalta kokouksessa.

 

 _______