Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 217


 

Arkistosihteerin viran täyttäminen

 

KH 09.05.2022 § 200 

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Sampo Kangastalo, 040 764 0559

 

Arkistosihteerin virka on ollut avoimesti haettavana 20.4.2022 - 5.5.2022 klo 12:00. Työpaikkailmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, MOL:ssa, Lapin Kansassa ja Kalevassa.

Kelpoisuusvaatimuksena arkistosihteerin virkaan on soveltuva alemman korkea-asteen tutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto (opistoaste). Hakijalta edellytetään asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkintoa (arkistonhoitotutkinto) tai asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkintoa.


Arkistosihteerin tehtäviin kuuluu arkistotoimen ja asiakirjahallinnon sekä kaupungin keskusarkiston hoito, arkistotoimen kehittäminen ja tietopalvelusta vastaaminen sekä tietosuojavastaavana toimiminen.
Lisäksi arkistosihteeri asiakirjahallinnon asiantuntijana vastaa osaltaan sähköisen arkistoinnin kehittämisestä ja arkistonmuodostussuunnitelman toimeenpanosta.
 

Arkistosihteerin tehtäviin kuuluvat lisäksi tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät sekä muut tehtävänkuvassa erikseen määritettävät toimistotehtävät.

 

Hakijoilta edellytetään käytännön kokemusta arkistotyöstä ja asianhallinnan tiedonohjaussuunnitelmatyöstä, sähköisen arkistoinnin osaamista sekä hyviä tietoteknisiä taitoja ja hyvää yhteistyötaitoa. Julkishallinnon tuntemus on eduksi tehtävän hoitamisessa.
 

Viran palkkaus määräytyy KVTES :n ja kaupungin palkkausjärjestelmän mukaan. Virkaan sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen vaalin vahvistamista.

Määräaikaan 5.5.2022 klo 12:00 mennessä arkistosihteerin virkaan saapui viisi (5) hakemusta.

Rekrytointiprosessin seuraavassa vaiheessa kaupunginhallitus merkitsee hakijat tiedoksi, päättää haastatteluun kutsuttavista ja haastatteluajankohdasta.
 

Oheisaineisto Hakijaluettelo

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Päätetään haastatteluun kutsuttavista, valitaan haastattelijat ja sovitaan haastatteluajankohdasta.

 

Päätös Kaupunginjohtaja teki keskustelun aikana muutetun päätösesityksen, että jatketaan hakuaikaa ja huomioidaan aiemmin hakeneet.

Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

 

KH 23.05.2022 § 217  

1847/01.01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Outi Kääriäinen, 040 667 9760

 

Arkistosihteerin virka on ollut avoimesti haettavana 10.5. - 19.5.2022 klo 12:00 saakka.Jatkohaun työpaikkailmoitus on julkaistu Kuntarekryssä sekä Internet-kanavissa.

Jatkoajalla saapui yksi (1) hakemus. Aiemmin virkaa haki viisi (5) henkilöä.

Rekrytointiprosessin mukaisesti kaupunginhallitus merkitsee hakuajan päätyttyä hakijat tiedoksi ja päättää jatkotoimista.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Merkitään hakijat tiedoksi ja päätetään jatkotoimista.
 

 

Päätös Asiasta käydyn keskustelun aikana kaupunginjohtaja teki päätösesityksen kokouksessa, että kaupunginhallitus keskeyttää hakuprosessin, koska toimen täyttäminen tässä vaiheessa ei ole kaupungin edun mukaista ja päättää myöhemmin jatkotoimista.

Hyväksyttiin.

 

 _______