Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 123


 

Valtuustoaloite harrastuskoordinaattorin palkkaamiseksi

 

Kaupunginvaltuusto 31.5.2021 § 62

 

 Valmistelija hallintopäällikkö Outi Kääriäinen:

 

 Valtuutettu Arto Liikamaa jätti 31.5.2021 seuraavan sisältöisen  valtuustoaloitteen:

 

"Edessämme on haastavia aikoja ja olemme saaneet nähdä tuoreimmassa hyvinvointikertomuksessakin monia indikaattoreita, joihin täytyy reagoida. Yksi asia mikä minua erityisesti huolestuttaa on lasten ja nuorten harrastajamäärien putoaminen eri harrastustoiminnoissa.

 

Korona-aikana on vain korostunut, että moni perhe tarvitsee aiempaa enemmän tukea, jotta lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus jatkaa rakasta harrastustaan. Harrastusmäärät ovat nyt viimeisen vuoden aikana lähteneet laskuun ja tilanne on useissa seuroissa hälyttävällä tasolla. Lisäksi Korona on tuonut joihinkin perheisiin taloudellisia vaikeuksia. Tämän vuoksi on valitettavaa, jos lapset joutuvat luopumaan harrastuksistaan perheen taloudellisen tilanteen kiristyessä. Huomioitavaa on myös se, että mitä useampi lapsi tai nuori jää pois harrastuksista, niin jäljelle jääneiden harrastajien maksut todennäköisesti nousevat.

 

Esitän harrastuskoordinaattorin palkkaamista, jolla voisimme etunojassa lähteä pureutumaan tähän tulevaan ongelmaan. Harrastuskoordinaattorin keskeinen tehtävä olisi koota yhteen tahoja, jotka tuottavat harrastustoimintaa lapsille ja nuorille ja etsiä mahdollisuuksia tukitoiminnoille. Harrastuskoordinaattoreita on muutamissa kunnissa ja niillä paikkakunnilla tulokset tästä toiminnasta ovat olleet hyvinkin rohkaisevia.

 

Harrastustoiminnalla on kuitenkin valtava merkitys lasten ja nuorten elämässä. Harrastaminen tuottaa elämään mielihyvää ja iloa ja auttaa samalla kehittämään omia taitoja. Samalla harrastus tarjoaa mahdollisuuden nähdä tärkeitä kavereita."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 Päätettiin saattaa aloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

LISÄTIEDOT:  hallintopäällikkö Outi Kääriäinen, 040 667 976

 

TÄYTÄNTÖÖNPANO:  Ei muutoksenhakua.

 

 Otteet:

 toimenpiteisiin sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona

 tiedoksi nuorisotyön päällikkö Auli Pietikäinen

 

 _______

 

 

SIVISTYS 13.10.2022 § 159 

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona 0505915142

 

Torniossa toimii tällä hetkellä lasten - ja nuorten harrastukoordinaattori 50 % työajalla Metka-hankkeessa. Koordinaattorin palkkakulut hoidetaan ns. Suomen mallin hankerahoituksen kautta.

 

Hanke kohdistuu peruskouluikäisiin lapsiin ja nuoriin. Hankkeen avulla on luotu harrastuskerhoja jokaiseen Torniolaiseen kouluun koulupäivän yhteyteen.

 

Suomen mallin osalta valtiovallan tarkoitus on saada toiminta pysyväksi ja tärkeänä keinona tässä on rahoituksen järjestäminen valtionosuuksia korottamalla ja ohjaamalla raha juuri kerho- ja harrastustoimintaan.

Asia varmistuu kevään 2023 aikana ja mikäli rahoitus hoidetaan valtiovallan kautta koordinaattorin työ jatkuu ja aloitteessa esitetty toiminta on mahdollista yhdistää Metka-koordinaattorin työhön. Kevään aikana selviää myös mahdollinen lisäajan tarve koordinaattorin toimenkuvaan, jotta aloitteessa mainitut tehtävät tulevat suoritetuksi.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy annetun vastauksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja- valtuustolle käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

KH 07.11.2022 § 407 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus  Merkitään asia tiedoksi ja saatetaan kaupunginvaltuuston tietoon sekä katsotaan asia loppuun käsitellyksi.  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

 

KV 14.11.2022 § 123  

2531/12.05.07/2022  

 

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää  

 

Päätösehdotus merkitä asian tiedoksi ja katsoa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______