Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 122


 

Valtuustoaloite koskien ilmaista puistoruokailua lapsille ja nuorille

 

KV 30.05.2022 § 63 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Outi Kääriäinen

Valtuutettu Aino Hyöppinen esitti valtuustoaloitteena varavaltuutettu Linda Oinaan valmisteleman ja valtuutettujen Olavi Stoor, Olavi Parkkila, Jan-Mikael Hakomäki, Toni Keränen, Merja Aalto ja Elina Perkaus, allekirjoittaman seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen 30.5.2022:


"Hintojen nousu kurittaa lapsiperheitä rankalla kädellä. Lisäksi alkava lomakausi on yksi haastavimmista ajankohdista vähävaraisissa perheissä, joissa monilla lapsilla päivän ainoa varma lämmin ruoka on poissa pelistä. Useissa Suomen kaupungeissa tähän hätään on vastattu lapsille järjestettävällä ilmaisella puistoruokailulla. Tällainen palvelu olisi loistava esimerkki ennaltaehkäisevästä työstä syrjäytymistä vastaan; kooten alueen lapsia yhteisölliseen ajanviettoon ja helpottaen samalla vanhempien arkea ruokahuollon osalta.

 

Ruokailun jakelun voisivat tulevaisuudessa suorittaa esimerkiksi kesätyöntekijät. Varhaiskasvatuspalvelutkin kesäisin ruokkiva keittiöhenkilöstö taas ei kaipaisi merkittävän suurta lisäresurssia esimerkiksi yksinkertaisen lämpölaatikoin kuljetettavan keittolounaan valmistamiseen. Ruokapalvelun tuottajia löytyy myös järjestöpuolelta ja heidän kanssaan yhteistyö rakentuisi tämän asian tiimoilta varmasti luontevasti, nopeallakin aikataululla. Puistoruokailuissa olisi loistava mahdollisuus niin etsivään nuorisotyöhön kuin muun lapsille järjestettävän toiminnan houkuttelevuuden lisäämiseen.

 

Ehdotammekin, että Torniossa järjestettäisiin kesäloma-aikoina lapsille ja nuorille mahdollisuus ilmaiseen ruokailuun esimerkiksi käytetyimmissä leikkipuistoissa ja yhteistyökumppaneiden kartoitus aloitettaisiin välittömästi. Näin tarpeeseen voitaisiin vastata jo tälle kesälle, kaupungin tukemana, mikäli itse järjestäminen osoittautuisi liian haastavaksi nopealla aikataululla.

 

Ohessa on esimerkkejä muiden kaupunkien käytännöistä.

Helsinki: https://www.hel.fi/palvelukeskus/fi/Ateriapalvelut/leikkipuistoruokailu/
 

Tampere:  https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008812301.html
 

Pori: https://www.yhteisokeskus.fi/kesaruokail

u2022/
 

Hämeenlinna: https://www.hameenlinna.fi/tiedotteet/hameenlinnan-kaupunki-jatkaa-yhteiskumppaneidensa-kanssa-lapsiperheille-suunnatun-puistoruokailun-jarjestamista-myos-kesalla-2022/
 

Lahti: https://www.lahdenseurakunnat.fi/tapahtumat/2022-06-08/kesaperhekerho/-lasten-puistoruokailu"

 

Päätös Päätetään saattaa aloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. 

 

Toimenpiteisiin   Sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona
 

 _______

 

 

SIVISTYS 13.10.2022 § 158 

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona 0505915142

 

Aloitteessa esitetyllä puistoruokailulla on pitkät perinteet Suomen kaupungeissa keskittyen lähinnä Etelä-Suomeen. Tornion  kaupunkistrategiassa on vahvasti nostettu esiin lapsiystävällisyys ja yhtenä pääkohtana on ns. Unicefin lapsiystävälliseksi kunnaksi hakeutuminen. Tehty aloite tukisi omalta osaltaan tätä tavoitetta.

 

Toiminnan käynnistämisen suhteen on otettava huomioon seuraavia asioita:

-          rahoitukseen liittyvät ratkaisut

-          ruoan valmistaminen, kuka ja missä ?

-          missä kohteissa ruoka jaetaan ?

-          ammattitaitoon ja hygieniaan liittyvät kysymykset

-          erityisruokavaliot jne.

 

       Tornion kohdalla on syytä selvittää mahdollisuus hyödyntää eri järjestöjen

                         valmiutta hoitaa puistoruokailua aluksi pilotoinnin muodossa. Selvitetään

                         onko halukkuutta kyseiseen toiminnan järjestämiseen. Jos järjestäjä löytyy

                         niin aloitetaan kokeiluluontoisesti toiminta yhdessä pisteessä kesällä 2023.

                                          

         Varhaiskasvatuksen talousarvioon varataan 4000 € mahdollista puistoruo-

        kailupilotointia varten.

                                                                

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Halmkrona Ilkka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy annetun vastauksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja - valtuustolle käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

KH 07.11.2022 § 406 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Merkitään asia tiedoksi ja saatetaan kaupunginvaltuuston tietoon sekä katsotaan asia loppuun käsitellyksi. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______

 

 

KV 14.11.2022 § 122  

2102/12.05.07/2022  

 

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää  

 

Päätösehdotus  merkitä asian tiedoksi ja katsoa aloitteen loppuun käsitellyksi.  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______