Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 436


 

Valtuustoaloite hankintailmoitusten julkaisemisesta kaupungin kotisivuilla

 

179/02.08.00/2021

 

KV 22.02.2021 § 24

 Valmistelija hallintopäällikkö Outi Kääriäinen:
 

Tornion Perussuomalaisten valtuustoryhmä / Jari Sainmaa ja 10 valtuutettua jättivät 22.2.2021 seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
 

"Tornion kaupunki hankkii tavaroita ja palveluita ulkopuolisilta tuottajilta ja palvelujen tarjoajilta miljoonilla euroilla vuosittain. Hankinnoista tiedottaminen kaupungin kotisivuilla lisäisi avoimuutta ja hankintatoimen läpinäkyvyyttä kuntalaisille. Hankinnoista ns. pien-hankintojen julkaiseminen Cloudia pienhankintaportaalin lisäksi myös kaupungin kotisivuilla olisi yksinkertainen ja helppo viestintäkanava yrittäjille ja kaupunkilaisille.

Tornion kaupunkikonsernin hankintaohjeen yleisperiaatteen mukaan myös pienhankinnoissa noudatetaan julkisten hankintojen perus periaatteita, joita ovat avoimuus, suhteellisuus, tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu, suunnitelmallisuus, taloudellisuus ja kilpailuolosuhteiden hyödyntäminen. Vähäisiä hankintoja lukuun ottamatta pienhankinnat tulee pääsääntöisesti kilpailuttaa ja markkinoilla olemassa oleva kilpailu tulee hyödyntää mahdollisuuksien mukaan. Pienhankinnat voidaan kilpailuttaa hankintalainsäädäntöä kevyemmillä ja joustavammilla menettelyillä. Hankintamenettelyn tulee olla läpinäkyvää ja tarjoajia on kohdeltava yhdenvertaisesti.

Hankintaohjeen mukan arvoltaan vähäisissä, alle 15 000 euron hankinnoissa suorahankinta on mahdollinen pelkästään hankinnan arvon vähäisyyden perusteella. Hintavertailua voidaan tarvittaessa tehdä esimerkiksi selvittämällä hintatasoa puhelimitse tai perustuen lehti-ilmoituksiin tai verkkokauppojen päivähintoihin. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, että myös alle 15 000 euron tarjous pyynnöt voidaan julkaista yleiseen hakuun.

Esitämme, että Tornion kaupunki jatkossa julkaisee kaikki hankintail-moitukset, mukaanlukien pienhankinnatja arvoltaan alle 15 000 euron hankinnat, kaupungin kotisivuilla."
 

KAUPUNGINVALTUUSTO:
 Päätettiin saattaa aloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

LISÄTIEDOT: Hallintopäällikkö Outi Kääriäinen, 040 667 976

 

TÄYTÄNTÖÖNPANO:  Ei muutoksenhakua.

 

 Otteet:

 Hankintapalvelut

 _______

 

 

KH 22.11.2022 § 436  

2723/02.08.00/2022  

 

 

Valmistelija Hankintapäällikkö Sari Backman

 

Toimialat toimivat kaupunkikonsernin hankintaohjeen mukaisesti. Kaupungin kotisivuilta (etusivu) on linkki  www.tarjouspalvelu.fi- portaaliin, jossa myös kilpailutetut pienhankinnat näkyvät. Hankinnat -sivulla on linkki myös ilmoituspalvelu Hilmaan. Kaupunkikonsernin hankintailmoitukset julkaistaan Hilma- palvelussa ja tarjoukset jätetään Tarjouspalvelu- portaalin kautta. Tornion kaupungille on hankittu tänä vuonna Cloudia -järjestelmän pienhankintaportaali, jonka käyttöönottoa tehostetaan myös pienhankinnoissa, jolloin läpinäkyvyys tehtyihin hankintoihin paranee.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Merkitään asia tiedoksi ja saatetaan kaupunginvaltuuston tietoon sekä katsotaan asia loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______