Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 29


Kaupunginvaltuuston kokouksen 30.1.2023 täytäntöönpanot

 

 

KH 06.02.2023 § 29 

   

  

 

  Kaupunginvaltuusto on toimittanut otsikossa mainitun pöytäkirjan
  tie­dok­si ja huomioonotettavaksi aiheutuvia toimenpiteitä varten.
 

     Päätösehdotus Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska
val­tuus­ton 30.1.2023 tekemät päätökset eivät ole syntyneet laista
poik­kea­vas­sa järjestyksessä tai menneet kaupunginvaltuuston toi­mi­val­taa ulommaksi tai muutoin olleet lain tai asetuksen vas­tai­sia, ne ovat täytäntöönpanokelpoisia ja voidaan panna täytäntöön kun­ta­lain 143
pykälän nojalla ennen kuin ne ovat saavuttaneet lain­voi­man:

1 § Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Hyväksyttiin. 

 2 § Asialistan hyväksyminen. Hyväksyttiin. 

 3 § Pöytäkirjan tarkastus. Tarkastus sähköisesti 

 4 § Kaupunginvaltuuston kokoukset, pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen v 2023. Päätös toimialoille spostilla 1.2.

 5 § Teknisten palvelujen lautakunnan talousarvion 2022 investointiosan muutos. Päätös tekniselle johtjalle ja talouspalveluille spostilla 1.2.

 6 § Tilapäisluottojen käyttövaltuudet vuodelle 2023. Päätös talousjohtajalle spostilla 1.2.

 7 § Sheikki asemakaavamuutos 22. Kivirannan kaupunginosassa. Päätösote ja kaavakartta toimitettu osallisille, kuulutus Kotikulmilta-lehteen, ilmoitustaululle ja nettisivuille 2.2. - 6.3.2023 välisen ajan.

 8 § Tornion kaupungin kehityskeskustelumallin päivittäminen. Päätös henkilöstöpäällikölle spostilla 1.2.

 9 § Valtuustoaloite työryhmän perustamisesta ideoimaan työhyvinvoinnin edistämistä. Päätös aloitteen jättäjälle Kaisa Juusolle ja Toni Keräselle, henkilöstöpäällikölle spostilla 1.2.

 10 § Valtuustoaloite liikuntaan kannustava kampanja. Päätös aloitteen jättäjälle Ismo Urpilaiselle, sivistystoimenjohtajalle spostilla 1.2.

 11 § Valtuustoaloitteet. Ei toimenpiteitä

 12 § Valtuustoaloite Tornion keskusta-alueen pysäköintirajoitusten muuttamiseksi. siirretty teknisen johtajan valmisteltavaksi 1.2.

 13 § Valtuustoaloite eläkeläisten, omaishoitajien sekä 18-vuotiaiden ja nuorempien torniolaisten maksuttomista uintikäynneistä. Siirretty sivistystoimenjohtajan valmisteltavaksi 1.2.

 

Päätös Hyväksyttiin.


_______