Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 219


 

Tornion kaupungin liputusohjeet

 

KH 23.08.2023 § 219  

3715/00.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

Sisäministeriö on ohjeistanut virastoja ja laitoksia ja myös kansalaisia liputuksen järjestämisestä. Suomessa on virallisia liputuspäiviä ja päiviä, jotka on merkitty kalenteriin liputuspäiviksi. Lipun voi nostaa salkoon muulloinkin.

 

 Liputtaminen on hieno ja arvokas tapa näyttää iloaan ja korostaa syytä juhlaan. Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta. Liputtamista ei ohjeiden mukaan tarvitse arkailla, lipun voi nostaa salkoon jo pienemmästäkin syystä. Jokaisella on oikeus liputtaa Suomen lipulla silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi.

 

 Viralliset liputuspäivät on määrätty Suomen lipulla liputtamisesta annetussa asetuksessa. Jokavuotisia virallisia liputuspäiviä on seitsemän. Lisäksi virallisia liputuspäiviä ovat vaalipäivät sekä päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa.

 

 Vakiintuneita liputuspäiviä on vuosittain viisitoista ja ne on merkitty Helsingin yliopiston toimittamaan Valtiokalenteriin. Hyvään liputuskulttuuriin kuuluu liputtaa vakiintuneina liputuspäivinä Suomen lipulla samaan tapaan kuin virallisinakin liputuspäivinä.

 

 Tornion kaupungin kiinteistöissä liputetaan virallisina liputuspäivinä. Lisäksi kaupungintalolla on liputettu vaihtelevasti sisäministeriön suosittelemina vakiintuneina liputuspäivinä.

 

 Kaupungintalolla on liputettu myös aina kansainvälisten vierailujen aikana sekä Suomen lipulla että vierailijoiden kotimaan lipulla, jos tämä on ollut mahdollista.

 

 Suomessa on liputusvapaus. Jokaisella on oikeus liputtaa kansallislipulla aina kun siihen on tarve, myös kalenteriin merkittyjen liputuspäivien ulkopuolella.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että: 1) Tornion kaupunki noudattaa sisäministeriön liputusohjeita ja että kaupungin kiinteistöjen lipputangoissa käytetään virallisina liputuspäivinä Suomen tai EU:n lippua.   

2) Muina, kuin virallisina liputuspäivinä, sisäministeriön suosittelemina vakiintuneina liputuspäivinä Tornion kaupunki liputtaa kaupungintalolla Suomen tai EU:n lipulla. 

3) Ulkomaisten vierailujen yhteydessä liputetaan kyseisen maan virallisella lipulla kaupungintalolla. 

4) Tornion kaupunki voi liputtaa kaupungintalolla ja muissa kiinteistöissään kohtien 1-3 lisäksi myös muulloin, kun siihen katsotaan olevan aihetta. Tässä yhteydessä kaupungintalolla liputetaan kansallislipulla ja muiden kiinteistöjen osalta voidaan käyttää myös muuta lippua kuin kansallislippua, mikäli sellainen on käytettävissä päivän tai tapahtuman teemaan liittyen ja se ei ole hyvien tapojen ja normien vastainen. Päätöksen kohdan 4 mukaisesta liputuksesta tekee kyseessä olevan kiinteistössä sijaitsevan palvelun johtaja.

 

Päätös Asiasta käydyn keskustelun aikana Päivi Pukero esitti, että päätösesityksen kohdasta 4) jätetään pois sana "kansallislipulla". Esitystä kannattivat Outi Rämö ja Merja Aalto.

Puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana oli tehty kaupunginjohtajan päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja totesi, että ne kaupunginhallituksen jäsenet, jotka kannattavat kaupunginjohtajan tekemää päätösesitystä, äänestävät "jaa", ja ne kaupunginhallituksen jäsenet, jotka kannattavat Päivi Pukeron tekemää ja Outi Rämön ja Merja Aallon kannattamaa päätösesitystä, äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Nimenhuudon mukaan suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 "jaa" ääntä (Olli Rainio, Jari Sainmaa, Jari Hast, Marja-Liisa Husa ja Vilho Tikkanen), ja 4 "ei" ääntä (Sari Juntura, Merja Aalto, Päivi Pukero ja Outi Rämö).

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan tekemä pohjaesitys oli tullut hyväksytyksi äänin 5-4.

 

 _______