Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Meri-Lapin ympäristölautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 82



 

Lausunto vesihuollon toiminta-alueiden vahvistamiseen Tornion kaupungin alueella

 

MELAYMP 19.12.2023 § 82  

3371/10.03.01.03.00/2023  

 

 

Valmistelija ympäristötarkastaja Lotta Mattila, puh. 040 770 3239

 

Tornion kaupunki on pyytänyt Tornion kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa vesihuollon toiminta-alueuden vahvistamisesta.

 

Tornion Vesi Oy on tehnyt Tornion kaupungille esityksen vedenjakelun ja jätevesiviemäröinnin toiminta-alueiden vahvistamiseksi. Toiminta-alueet on vahvistettu edellisen kerran vuonna 2012, ja nyt ne vahvistettaisiin toiminta-alueisiin kuuluviksi niiltä osin, kuin verkosto on niille toteutettu. Toiminta-alueeseen on tarkoitus myös sisällyttää uusia asuinalueita sekä pieniä laajennuskohteita. Toiminta-alueet ovat näkyvillä kokousasian liitteissä.

 

Vesihuoltolain 8 §:ssä todetaan, että kunta hyväksyy vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vesijohtoverkoaton ja jätevesiviemäriverkoston osalta ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuollosta huolehtimiseen soveltuvan laitoksen esityksestä. Ennen toiminta-alueen hyväksymistä tai muuttamista asiasta on tiedotettava riittävässä laajuudessa sekä varattava valvontaviranomaisille mahdollisuus antaa lausunto ja alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi.

 

Tornion kaupungin tekniset palvelut on kokouksessaan 26.4.2023 § 100 esittänyt tavoitteelliseksi aikatauluksi, että Pihlajasaaren uuden asemakaava-alueen vesihuoltoverkostot rakennettaisiin valmiiksi vuoteen 2028 mennessä ja muiden laajentumisalueiden verkostot vuoteen 2033 mennessä.

 

Liitteet Vesijohtoverkon toiminta-alueen kartta

 Jätevesiverkon toiminta-alueen kartta

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Maikkula Pipsa

 

Päätösehdotus Meri-Lapin ympäristölautakunta toteaa, että jätevesiverkon vahvistettavaa toiminta-alueen rajausta tulisi muuttaa siten, että toiminta-alueen raja ei menisi yksittäisten rakennusten päältä.Tämä vaikeuttaa tulkintaa esimerkiksi tapauksissa, joissa haetaan poikkeusta jätevesiviemäriin liittymiseksi. Muilta osin Meri-Lapin ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa vesihuollon toiminta-alueiden vahvistamiseksi.

 

Päätös Pöytäkirja pidettiin kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.

Hyväksyttiin.

 

 _______