Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 73


 

Valtuustoaloiteluettelo 2023

 

KH 04.03.2024 § 73  

4250/00.01.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Outi Kääriäinen, 040 667 9760

 

Tornion kaupungin 1.1.2023 voimaan tulleen hallintosäännön 118 § mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan

puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.


Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edelli-

sen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Liite Valtuustoaloiteluettelo vuodelta 2023
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Päätetään merkitä tiedoksi kaupunginhallitukselle jätetyt valtuustoaloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet sekä saatetaan edelleen kaupunginvaltuuston tietoon

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______