Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tornion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tornio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 74



 

Vuoden 2023 kuntalaisaloitteet

 

KH 04.03.2024 § 74  

4403/00.01.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Outi Kääriäinen, 040 667 9760

 

Tornion kaupungin voimassa olevan hallintosäännön 148§ mukaan kaupungin asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa. Aloiteoikeus on myös kunnassa kiinteää omaisuutta omistavilla tai hallitsevilla, joten aloiteoikeus kuuluu kaikille kuntalain 3 §:ssä tarkoitetuille kunnan jäsenille.

 

Aloite tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisellä asiakirjalla. Aloitteesta tulee käydä ilmi, mitä asia koskee sekä aloitteen tekijän nimi, kotikunta ja yhteystiedot. Aloitteet toimitetaan käsiteltäviksi Kuntalaisaloite.fi -palvelun (linkki) tai kaupungin kirjaamon (kirjaamo@tornio.fi) kautta.

Vuonna 2023 saapuneet kaupunginhallituksen toimialaan kuuluvat kuntalaisaloitteet ja selvityspyynnöt on toimitettu kirjaamon kautta. Kuntalaisaloite.fi kautta toimitettiin yhteensä kolme (3) kuntalaisaloitetta, joista kaikki on toimitettu teknisten palvelujen toimialalle käsiteltäväksi.

Hallintosäännön 149§ mukaan aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoit-

tamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.

Kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimieli-

melle kirjallisesti sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.Kaikki kunnassa vireille tulleet aloitteet käsitellään toimivaltaisessa kunnan viranomaisessa ilman aiheetonta viivytystä.

 

Liite Kuntalaisaloitteet 2023
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi ja saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 _______